– Pelkään pahoin, että tämä lakiesitys kaikessa epämääräisyydessään sabotoi syksyn neuvottelukierroksen jo ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla edes alkaa, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.) toteaa.
Pron mukaan lakiesityksen epämääräinen soveltamisalaesitys saattaa osaltaan estää uusien työehtosopimusten allekirjoittamisen ennen lain hyväksymistä eduskunnassa. Lakiesityksestä ei sen tämän hetkisessä muodossa käy selkeästi ilmi esimerkiksi se, ketkä jäävät jatkossa kokonaan työaikalain ulkopuolelle.
– Pelkään pahoin, että tämä lakiesitys kaikessa epämääräisyydessään sabotoi syksyn neuvottelukierroksen jo ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla edes alkaa, sanoo Malinen.
Lausuntokierroksella ollut esitys jättää oven auki sille, että asiantuntijat jäävät työaikalain ulkopuolelle. Tämä tarkoittaisi pahimmillaan sitä, että jatkossa asiantuntijoiden työaikaa ei enää seurattaisi. Tällöin asiantuntijatehtävissä toimiville maksettaisiin vain peruspalkka, eikä esimerkiksi ylitöistä tai ilta- ja yötöistä saisi enää korvauksia.
– Lakiesityksen epäselvyydet soveltamisalan osalta tarkoittavat esimerkiksi sitä, että työntekijällä ei välttämättä olisi enää oikeutta työaikasuojeluun. Tämä ei yksinkertaisesti käy. Työturvallisuuslaki edellyttää työajasta johtuvaa kuormituksen seurantaa, ei ole mitään perustelua sille miksei tämä koskisi asiantuntijatyötä myös jatkossa, Malinen toteaa.
Lakiesitys lisäisi joustoja työajan järjestelyyn. Ammattiliitto Pro suhtautuu positiivisesti joustojen lisäämiseen työelämässä. Uudistuksissa tulisi kuitenkin huomioida myös työntekijän tarve levolle ja palautumiselle.
– Työelämän muuttuessa myös lakeja tulee uudistaa. Mutta tässä lakiesityksessä vain heikompi osapuoli joustaa. Lakiesityksen joustojen hintana on valitettavasti työntekijöiden oikeuksien ja suojelun heikentäminen, Malinen toteaa.
Hänen mukaansa Pron kanta lakiesitykseen on yksiselitteinen: laki on palautettava valmisteluun.
Lue myös: Yrittäjien mukaan työaikalakia ja nollatuntisopimuksia koskevia ehdotuksia mahdoton toteuttaa