Ammattiliitto Pro: Budjettiriihestä tukea kasvun positiiviselle kierteelle

Ammattiliitto Pro kehottaa hallitusta ottamaan tavoitteikseen erityisesti positiivisen talouskehityksen vahvistamisen, yksityisen sektorin investointien vauhdittamisen, työllisyysasteen nostamisen sekä kotimaisen ostovoiman tukemisen.

Suomen talouden kasvun ja ostovoiman kehittämiseksi Ammattiliitto Pro esittää työn verotuksen keventämistä kotimaisen ostovoiman ja työllisyyden vahvistamiseksi, perhevapaiden uudistamista, palkkatuen korottamista ja kehittämistä tukemaan jatkotyöllistymistä, yritystukien kohdentamista kasvualoille, energiaverotuksen muuttamista uusiutuvia energiamuotoja suosivammaksi sekä osaamisen ja koulutustason kehittämistä.

Pron mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät ratkaisut tulevat omalta osaltaan vaikuttamaan syksyn työmarkkinaneuvotteluiden edistymiseen ja neuvotteluiden lopputuloksiin. Ammattiliitto toivoo hallitukselta budjettiriihestä veropoliittisia ratkaisuja jotka tukevat neuvottelukierroksen onnistumisen edellytyksiä.

– Hallituksen on osoitettava erityistä huomiota työllisyyden vahvistamisessa sille, ettei meille pääse muodostumaan uudelleen vastaavalla tavalla rakenteellista työttömyyttä kuin 90-luvun laman jälkeen. Kaikki kädet pitää nyt saada töihin. Tämä on aivan keskeistä jo pelkästään huoltosuhteen vuoksi, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.) toteaa.

Mainos