Ammattiliitto Itellan henkilöstösupistuksista: Ehdottoman ylimitoitettu

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää Itellan torstaina ilmoittamaa henkilöstön vähennystarvetta ehdottoman ylimitoitettuna.

Itella ilmoitti torstaina käynnistävänsä 2. syyskuuta yhteistoimintaneuvottelut hallinnollisissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä sekä tuotannon suunnittelu- ja esimiestehtävissä.

Neuvottelut koskevat yhteensä yhteensä 2234 henkilöä, ja henkilöstön vähentämistarve on enintään 319 henkilöä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Neuvottelut koskevat Itella, Itella Postin, Itella Logisticsin ja Itella Real Estaten organisaatioita Suomessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Itella kertoo uudistavansa organisaatiotaan Suomessa parantaakseen asiakaslähtöisyyttään ja taloudellista kilpailukykyään.

Itella käynnisti viime vuoden keväällä kaksivuotisen 100 miljoonan euron toiminnan tehostamisohjelman. Tavoite on yhtiön mukaan saavutettu täysimääräisesti edellä aikataulua heinä-syyskuun aikana.

Samalla Itella käynnistää uuden toiminnan tehostamisohjelman vuosille 2015–2016. Ohjelman tavoitteena ovat 75 miljoonan euron säästöt.

Mainos