Vastikään valmistuneen julkisen hallinnon asiakkuusstrategian mukaisesti nimenomaan sähköisten palvelujen ja puhelinpalvelujen käyttöä tulisi lisätä.
– Esitetty palveluverkkomalli on mennyttä aikaa, eikä vastaa enää tämän päivän saati tulevaisuuden tarpeisiin, Antti Palola sanoo.
Esimerkiksi ELY-keskusten asiakkaista suurin osa on yrityksiä. Asiakaskäyntejä on suhteellisen vähän verrattuna kuntaan, Kelaan ja poliisiin. Tästä huolimatta ELY-keskukset pakotettaisiin olemaan mukana rahoittamassa 164 palvelupisteen verkkoa.
– Mikäli tänään julkistetut Asiakaspalvelu 2014 -hankkeen ehdotukset toteutuvat, valtion viranomaiset joutuvat rahoittamaan ja ylläpitämään oleellisesti laajempaa asiakaspalveluverkkoa kuin mitä todellisuudessa tarvittaisiin, Palola sanoo.
Erityisesti vaihtoehto, jossa järjestämisvelvoite annettaisiin 164 kunnalle, johtaisi Palolan mukaan supistuvien taloudellisten voimavarojen kohdentumiseen epätarkoituksenmukaiseen rakenteeseen.
Uusi asiakaspalveluverkko on tarkoitus rahoittaa ajamalla alas valtion omia toimipisteitä. Lähtökohtanahan on, että virastojen omaa palveluverkkoa voidaan supistaa, kun käyntiasiointi poistuu niistä.
– Tämä lisää valtion omien toimipaikkojen keskittymistä vielä nykyistäkin voimakkaammin muutamiin alue- ja maakuntakeskuksiin. Valtion viranomaisten oman palveluverkon laajuutta ei määritä yksinomaan asiakaskäynnit, vaan viranomaisten tehtävien ja toiminnan luonne, Palola huomauttaa.
Investointikustannusten arvioidaan olevan jopa 87 miljoonaa euroa. Hallitusohjelman 200 miljoonan euron vuosittaisesta lisäbudjettivarasta leijonaosa käytettäisiin uuden rakenteen synnyttämiseen.
Palolan mukaan hankkeen loppuraportissa myös henkilöstövaikutusten arviointi on täysin puutteellinen.
– Asiakaspalvelu 2014 -hanke tulisi toteutuessaan vaikuttamaan tuhansien valtion alue- ja paikallishallinnossa työskentelevien virkamiesten asemaan. Valtion on noudatettava hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja turvattava tinkimättömästi henkilöstön työpaikat ja palvelusuhteen ehdot hankkeessa.
Pardia jätti eriävän mielipiteensä Asiakaspalvelu 2014 -hankkeen loppuraporttiin.
Lue myös:
Julkishallinnolle yhteiset asiakaspalvelupisteet – ”Käyntiasioinnin mahdollisuus varmistettava”
Suomalaiset epätasa-arvoisia valtion palvelujen saatavuudessa