Tuore konsulttiselvitys esittää, että toimitila- ja hyvinvointipalveluja tuottava Helsingin kaupungin omistama liikelaitos Palmia pilkottaisiin ja samalla kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden osalta toiminta yhtiöitettäisiin.
– Kalliista konsulttiselvityksestä huolimatta Palmian toimintojen yhtiöittämiselle ei ole toiminnallisia eikä taloudellisia perusteita. Yhtiöittäminen ainoastaan pilkkoisi palvelut eri yritysten kesken ja lisäisi byrokratiaa sekä kustannuksia. Laskun yhtiöittämisestä kuittaisi helsinkiläinen veronmaksaja, tyrmää Jarkko Eloranta.
Palmiassa työskentelee noin 3 000 henkilöä huolehtimassa ruokapalveluista, siisteydestä, kiinteistönhuollosta, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista eri puolilla Helsinkiä.
– Kun palvelujen toteutus suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena vastaamaan kuntalaisten tarpeita, voidaan palvelut tuottaa tehokkaasti ja laadukkaasti, Eloranta sanoo.
Hän huomauttaa, että ulkoistusinnon jälkeen yli sata kuntaa Suomessa on palauttanut ulkoistettuja palveluita takaisin omaksi työksi. Syynä on ollut palveluiden voimakkaasti noussut hinta ja heikentynyt laatu.
– Palmian ammattilaiset ovat läsnä helsinkiläisten arjessa muun muassa kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa ja metroasemilla. On kuntalaisten ja kuntatyöntekijöiden halveksumista, että Palmian selvitysraporttiin on kirjoitettu, ettei kaupungilla ole strategista intressiä kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden tuottamisen osalta, Eloranta linjaa.
Eloranta vaatii ennen päätöksentekoa Helsingin kuntapäättäjiä kysymään itseltään, haluavatko he olla mukana huonontamassa suomalaista työelämää.
– Kauniin yhtiöittämispuheen takana oleva todellisuus tarkoittaa usein naisten työehtojen heikentämistä, hän sanoo.