Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi ihmettelee Ilmailualan unionin (IAU) puheenjohtaja Juhani Haapasaaren kommentteja, joiden mukaan ”lentomatkustajat eivät ole asiakkaitamme”.
Lentoalan työriidan vuoksi ainakin sadantuhannen matkustajan matkoihin tuli muutoksia. Helsingin Sanomat kysyi Haapasaarelta, mitä sanot nyt heille.
– Ei minun kannata sanoa asiasta suuntaan tai toiseen. Se ymmärretään väärin. Lentomatkustajat eivät kuitenkaan ole meidän asiakkaitamme, vaan liiton jäsenet, hän sanoi HS:lle.
Romakkaniemi pitää ajattelutapaa surullisena.
– Ja valitettavasti tämäkin ajattelu näkyi täysin järjettömältä näyttäneessä lakossa, hän toteaa X-palvelussa.
– Ammattiliitolla (ja ilmeisesti sen jäsenillä) ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, kuka heidän palkkansa lopulta maksaa. Surullista, kaiken kaikkiaan.
Romakkaniemi kiinnittää huomiota myös IAU:n liittosihteeri Sami Rajalan sunnuntaiseen kommenttiin Ilta-Sanomille. Rajala ei ottanut kantaa, oliko näin pitkä lakkoilu tarpeellista, ”mutta se oli periaatteellista tai pikemminkin ideologista”.
Romakkaniemi pitää ammattiliiton ideologiaa omituisena:
– 100.000 matkaa pilattu. Vientituloja menetetty. Suomen ja Finnairin mainetta vahingoitettu.
Lentoalan reilut puoli vuotta kestänyt työriita päättyi sunnuntaina sopuun. Lakkoilleiden työntekijöiden saavutusta pidettiin laihana sopuna. IAU:n mukaan kiista korona-ajan säästösopimuksesta siirtyi syksyyn.
Ja valitettavasti tämäkin ajattelu näkyi täysin järjettömältä näyttäneessä lakossa.
Ammattiliitolla (ja ilmeisesti sen jäsenillä) ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, kuka heidän palkkansa lopulta maksaa.
Surullista, kaiken kaikkiaan. pic.twitter.com/s7OUHCewvP
— Juho Romakkaniemi (@Romakka) July 17, 2025





