Ammatillisen koulutukseen vaaditaan lisää rahaa

AMKE vaatii valtion ensi vuoden budjettiin voimakkaita panostuksia ammattiosaamiseen.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE vaatii valtion ensi vuoden budjettiin voimakkaita panostuksia ammattiosaamiseen.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien rahoitus on yhdistyksen mukaan pienentynyt vuosien 2013–2018 välisenä aikana keskimäärin 25–30 prosenttia. Samanaikaisesti opiskelijamäärät ovat lisääntyneet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ammatillisen koulutuksen valtionosuuksiin tulisi vuoden 2019 budjetissa suunnata vähintään kymmenen prosentin korotus kasvaviin koulutustarpeisiin vastaamiseksi, AMKE:n puheenjohtaja Leena Linnainmaa tiedotteessa.

Noususuhdanne lisää yhdistyksen mukaan paineita sekä työllisen työvoiman osaamisen ylläpitoon että ammattitaitoisen työvoiman kouluttamiseen. Ammatilliselta koulutukselta edellytetään yhä räätälöidympiä palveluita, eikä odotuksiin pystytä vastaamaan nykyisillä ammatilliseen koulutukseen suunnatuilla resursseilla.

Kevään kehysriihessä päätettiin yhteensä 54 miljoonan lisärahoituksesta osaavan työvoiman saatavuuteen kohdennettuun koulutukseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– AMKE esittää budjettiin 40 miljoonan euron lisämäärärahaa kohdennettuun koulutukseen. Määräraha tulee kohdentaa sekä työ- ja elinkeinoministeriölle että opetusministeriölle, Linnainmaa toteaa.

Toimenpiteeksi pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistämiseksi AMKE esittää 20 miljoonan euron pilottia, jossa ohjaamo -toiminnan ikärajoja nostetaan ja toimintaa suunnataan moniammatillista tukea tarvitseville työnhakijoille.

Ammatillinen oppilaitos laatisi yksilöllisen osaamistarvekartoituksen, minkä perusteella henkilölle etsitään sopiva koulutus- tai oppisopimuspaikka tavoitteena tutkinnon osan, osien tai koko tutkinnon suorittaminen.

Mainos