Amerikkalainen New York Times kertoo tästä löytyvässä jutussaan Suomessa kokeiltavista kuljettajattomista linja-autoista.
Juttu on otsikoitu ”Hidas kyyti joukkoliikenteen tulevaisuuteen”.
”Ei ole mikään yllätys, että bussia testataan Helsingissä, joka on ollut edelläkävijä teknologian käytössä julkisen liikenteen uudistamisessa”, New York Times toteaa.
Toimittaja testaa pientä kokeiluasteella olevaa robottibussia. Se kuuluu kahden vuoden mittaiseen Sohjoa-hankkeeseen. Helsinki on amerikkalaislehden mukaan Sveitsin Sionin ohella ensimmäisiä kaupunkeja maailmassa, jossa tällaiseen on ryhdytty.
Hankkeessa testattavat bussit ovat ranskalaisvalmisteisia. Ne kulkevat ennalta ”opetettua” reittiä ja seuraavat ympäristöään laser-sensoreilla ja kulkuaan GPS-paikannuksella.
Kulkuneuvot on suunniteltu kulkemaan noin 25 kilometrin tuntivauhtia, mutta kokeiluvaiheessa niillä huristellaan vain puolella vauhdilla. Mukana on varmuuden vuoksi myös kuljettaja. Varsinaista rattia ei kuitenkaan löydy.
”Kokemus ei ole rajoituksien takia vaikuttava. Jännittävintä on, kun toinen ajoneuvo ajaa eteen liian läheltä tai bussin kilpikonnamaiseen menoon turhautunut motoristi kiepahtaa sen ohi.”
New York Times kertoo, että hankkeessa keskitytään toistaiseksi niin sanottuun “viimeisen mailin palveluun”. Ajatuksena on viedä matkalaiset joukkoliikenteen pysäkeiltä lähemmäs kotejaan, kauppoja, toimistoja tai kouluja.
”Oletettavasti nopeammin liikkuva autonominen bussi voisi kuitenkin olla hyödyksi, etenkin johtuen eräästä Suomen tieliikennelain kummallisuudesta”, amerikkalaislehti toteaa.
– Missään ei sanota, että kuskin olisi pidettävä kiinni ratista tai edes oltava sisällä ajoneuvossa. Laillinen kuljettaja voi tarkkailla (ajoneuvon) toimintaa tietokoneelta, hanketta pyörittävä Harri Santamala Metropolia ammattikorkeakoulusta sanoo.