Helsingin Sanomat on haastatellut presidentti Urho Kekkosesta elämäkerran tehnyttä amerikkalaista Gordon F. Sanderia. WSOY julkaisee teoksen Citizen Kekkonen syyskuun puolessavälissä.
– Uskon vakaasti, että amerikkalaisuuteni on ollut etu tämän elämäkerran kirjoittamisessa. Liian monilla historioitsijoilla ja tutkijoilla on ollut selkeä ennakkokäsitys – joko hyvässä tai pahassa – Kekkosesta. Minulla ei sellaista ollut, Gordon Sander sanoo HS:lle.
Sander keskittyy Kekkosen ensimmäiseen kauteen 1956-61 ja sanoo presidentin yksityisen minän tarjonneen suurempia yllätyksiä.
– Yksi esimerkki. Olin yllättynyt siitä, kuinka lapsellinen Kekkonen osasi olla. En liioin etukäteen tiennyt, että Kekkonen todella vastasi lähes kaikkiaan hänelle lähetettyihin kirjeisiin. Tässä mielessä hänellä oli suuri sydän.
Yöpakkaset olivat Sanderin mukaan kovempi näytönpaikka Kekkoselle kuin noottikriisi. Jälkimmäisestä kirjailijalla on tietoa ”yllättävästä lähteestä”.
– Uskon, että kirjani antaa kättä pitempää sekä niille, joiden mielestä Kekkonen osasi orkestroida idänsuhteita että niille, joiden mielestä hän oli liikaakin Kremlin juoksupoika. Saman monitulkintaisuuden tarjoan myös suhteessa noottikriisiin lokakuun lopulla 1961. Se oli joko aito tai Kekkosen itsensä tilaama, Sander sanoo.
Kirjailijan mukaan ”ei ole kahta kysymystä siitä, etteikö Kekkonen olisi ollut rähmällään itään erityisesti ensimmäisen kautensa ensimmäisinä vuosina”.
– Kärjistäen voisi sanoa, että noina vuosina hän oli Neuvostoliiton kenraalikuvernööri Suomessa.
– Uskon kuitenkin, että Kekkonen yliarvioi Neuvostoliiton todellisen maailmanpoliittisen merkityksen – osin siksi, että hänen oma roolinsa idänsuhteiden takuumiehenä vaati uskoa Neuvostoliiton kuningasasemaan ja uhkaan.
