Eleonory Gilburdin uutuusteos To See Paris and Die. The Soviet Lives of Western Culture kertoo 1950-luvun puolenvälin Neuvostoliitosta, joka avautui hieman Josif Stalinin kuoltua. Kommunistimaahan päästettiin jonkin verran läntisiä kirjoja, elokuvia ja muuta kulttuuria kuten Pablo Picassoa ja Ernest Hemingwayta.
Kirjassa on ajankuvausta neuvostoihmisten reaktioista Suomi-filmin klassikon Hilja maitotytön (1953) esityksistä maassa. Toivo Särkän elokuva oli aiheuttanut Suomessakin kohua eroottisina pidettyjen kohtaustensa takia – nuorenparin peuhaamista pellossa, karjatytön (Anneli Sauli) alastonuintia.
To See Paris and Die kertoo, että Moskovassa äidit valittivat lehdissä vieneensä viattomina teini-ikäisiä poikiaan elokuviin ja kokeneensa äkillisen ”shokin, kun kotona koskaan puhumattomat ’salaisuudet’ ilmestyivät kankaalle”.
”’Olen aikuinen, äiti, mutta en voinut katsoa tätä filmiä”, kirjoitti M.N. Urevskaja Turkmenistanissa välittäen ahdinkonsa suomalaisesta elokuvasta”, kirja kertoo.
Hilja maitotytön eli The Milkmaidin kerrotaan olleen koko Euroopassa ensimmäisiä alastomuutta näyttäneitä elokuvia.
”Yleisö jännittyi. Urevskaja taisteli kuvaillakseen miltä hänestä tuntui: ’jotain epämiellyttävää, jonkin häpeää’. Vierekkäin istuneet ihmiset eivät uskaltaneet katsoa toisiinsa”. Toiset sanoivat kanssakatsojien jännityksen tuntuneen enemmänkin elämykseltä.
Kirja kertoo tseljabinskiläisen Olga Rubbon kirjoittaneen, että äidit erehtyivät viemään poikiaan näytöksiin, koska neuvostoelokuvissa ei tunnettu ikärajoituksia. Rubbon näkemys oli, että rajoitusten puutteesta oli syytä olla ylpeä.