Amerikkalaiskenraali: Emme tiedä, missä Kim Jong-unin ohjukset ovat

Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston varapuheenjohtaja varoittaa Pohjois-Korean liikuteltavista ohjuksista.

Amerikkalaiskenraalin mukaan Yhdysvalloilla on kyky valvoa Pohjois-Korean ohjuskokeita, mutta niiden silmällä pitäminen muuttuu vaikeammaksi ohjusten siirryttyä sijoituspaikkoihinsa, kertoo The Daily Caller.

– Luotan kohtuullisella tavalla tiedusteluyhteisömme kykyyn valvoa ohjuskokeita, mutta en ohjusjärjestelmien sijoittamista. Kim Jong-un ja hänen joukkonsa ovat hyviä naamioinnissa, kätkemisessä ja harhauttamisessa, sanoo Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston varapuheenjohtaja, kenraali Paul Selva.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korea valmistautuu testaamaan toista mannerten välistä ballistista ohjusta tai keskipitkän matkan ohjusta. Pohjois-Korea laukaisi mannerten välisen ballistisen ohjuksen heinäkuun alussa.

Sen jälkeen kun ohjus on sijoitettu, sen seuraaminen muuttuu vaikeammaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjois-Korea on testannut muun muassa kiinteää polttoainetta käyttävää keskipitkän matkan Pukguksong-2 (KN-15) -ohjusta, jota voidaan kuljettaa teillä.

Asiantuntijoiden mukaan kiinteää polttoainetta käyttävät ohjukset voidaan laukaista nopeammin, koska polttoaine voidaan varastoida ohjukseen. Pohjoiskorealaisten yksiköiden ei siten tarvitse käyttää aikaa ohjuksen tankkaamiseen, vaan ase voidaan ajaa tunnelista ulos, nostaa laukaisukulmaansa ja laukaista nopeasti.

Maanteillä ja maastossa liikuteltavia, kiinteää polttoainetta käyttäviä ohjuksia on vaikeampi valvoa. Siksi niiden tuhoaminen esimerkiksi ennalta ehkäisevälläiskulla on erittäin vaikeaa.

Mainos