Suomen puolustusministeriön amerikkalaiselta RAND Corporation -ajatushautomolta tilaaman selvityksen mukaan Suomen kannattaa jatkaa kansainvälisen puolustusyhteistyön kehittämistä ”hitaasti, mutta tasaiseen tahtiin”. Kunnianhimoa tulee arvion mukaan nostaa sitä mukaa kun poliittiset ja resursseista juontuvat rajoitteet sen sallivat.
– Yhdistelmä strategisen ja operatiivisen tason hankkeita voisi tuottaa tulosta pitkällä tähtäimellä, jos niitä edistetään systemaattisesti ja ottaen huomioon poliittiset herkkyydet kaikilla puolilla, selvityksessä summataan.
Raportissa huomioidaan muun muassa, ettei Suomella ja sen kumppaneilla ole toistaiseksi kattavaa näkemystä siitä, miten eri tilanteisiin vastattaisiin yhdessä.
Tämän linkin takaa löytyvä selvitys on mielenkiintoinen. Puolustusministeriö on tilannut sen viime vuonna ja täysin julkinen raportti on tehty viime vuoden joulukuun ja tämän vuoden toukokuun välisenä aikana. Kattavasta liki 40 sivun mittaisesta selvityksestä ei kuitenkaan ole tiedotettu Suomessa käytännössä mitään. RAND on julkaissut sen kotisivuillaan viime viikolla.
Raportin tarkoitusta selitetään muun muassa kertomalla, että vaikka Suomen Nato-jäsenyyttä pidetäänkin epätodennäköisenä nykyisessä poliittisessa tilanteessa ja ilman odottamatonta ”ulkoista shokkia”, on olemassa muita muodollisen liittoutumisen ulkopuolisia mahdollisuuksia nostaa kynnystä ”tapauksille ja hyökkäyksille”.
– Suomen puolustusministeriö pyysi tämän takia RANDia tuottamaan itsenäisen näkökulman Suomen puolustuspolitiikkaan, Suomen turvallisuuspolitiikan transatlanttiseen ulottuvuuteen mahdollisen Pohjoismaiden ja Baltian alueen kriisin tai konfliktin kohdalla sekä ongelmiin, joita hallitus tai puolustusvoimat saattaisivat kohdata strategisella ja korkealla operatiivisella tasolla, selvityksessä muotoillaan.
Raportti keskittyy erityisesti siihen, millä tavalla Suomi voisi kehittää kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja mitä haasteita tähän liittyy.
Selvityksen on tehnyt joukko RAND Corporationin asiantuntijoita Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Avoimista lähteistä saatavan ja puolustusministeriön toimittaman julkisen aineiston lisäksi selvitystä varten haastateltiin useita entisiä ja nykyisiä sotilas- ja siviiliviranomaisia Suomesta, muista Pohjoismaista ja Yhdysvalloista sekä ulkopuolisia asiantuntijoita. Haastattelut toimitettiin pääosin nimettömästi ja niin, ettei niissä esitettyjä asioita yhdistetä raportissa haastattelujen antajiin.
Raportin lukijoita kehotetaan huomioimaan, että selvitys koskee pääosin Pohjoismaiden ja Baltian alueen turvallisuuteen ja Venäjän haasteeseen liittyviä puolustuskysymyksiä. Tutkijat korostavat lisäksi, että Suomen puolustusministeriö on pyytänyt ”korkean tason vaihtoehtoja jatkoanalyysiä varten”. Tämän takia selvityksessä ei esitetä selkeitä toimintasuosituksia.
Arvokkaita kykyjä
RANDin selvityksessä suitsutetaan Suomen omavaraisuutta, puolustuskykyä ja kokonaisvaltaista suhtautumista maanpuolustukseen. Kuten amerikkalaislähteistä on totuttu kuulemaan, tulee kiitosta myös tavanomaisen sodankäynnin kykyjen säilyttämisestä ja kehittämisestä.
Siinä missä moni länsimaa kavensi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa asevoimiaan ja siirsi niiden painopistettä kohti terrorismin torjunnan operaatioita ja kansainvälistä toimintaa, piti Suomi kiinni kovan sodankäynnin kyvyistä. Tätä on pidetty Atlantin toisella puolella arvossa etenkin vuoden 2014 Krimin valloituksen ja Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman sodan jälkeen.
– Erityisen merkittävä on [Suomen] asevoimien rooli Suomen maa- ja ilmatilaan tunkeutumisen estämisessä. Näin käytännössä tuetaan ison osan Naton pohjoisen sivustan puolustusta, raportissa myös todetaan.
Vaikka Suomi pysytteleekin sotilaallisten liittoumien ulkopuolella, katsotaan nykyisten joustaviksi kuvattujen järjestelyjen etuna se, että mahdollisten vihollisten on vaikea ennustaa, kenen kanssa Suomi liittoutuisi konfliktissa ja millä tavoin. Varjopuoleksi nähdään se, että Suomi tarvitsee niin kutsuttua ”päivä nollan yhteistoimintakykyä”. Sillä tarkoitetaan kykenemistä tehokkaaseen yhteistyöhön heti kriisin alkaessa.
Raportin mukaan Suomella on arvokasta osaamista ja kykyjä.
– Yhdysvallat ja alueelliset toimijat arvostavat Suomen syvää Venäjä-tietämystä, joka heijastaa sen läheisyyttä [Venäjään], laajaa historiallista ymmärrystä sekä kattavia jatkuvia arvioita.
– Tämä ymmärrys auttaa Suomea edistämään yhteistyötä Naton ja muiden kanssa sekä kasvattamaan tietoutta sellaisista tapahtumista Venäjällä, joita länsi ei muuten ehkä täysin ota huomioon.
Suomella todetaan olevan myös erityisiä puolustukseen liittyviä kykyjä, joita Naton jäsenet Yhdysvallat mukaan lukien pitäisivät erittäin olennaisina mahdollisessa konfliktissa Suomen lähialueilla.
Tällaisina kykyinä mainitaan kylmissä oloissa toimiminen, jäänmurtajat sekä miinoitus ja miinojen vastatoimet.
RANDin arvion mukaan kumppanit arvostavat lisäksi Suomen asiantuntemusta esimerkiksi arktisen turvallisuuden ja Itämeren valvonnan saroilla sekä hybridiuhkien torjunnassa.
Poliittisia herkkyyksiä
Suomen asiantuntemus ja kyvyt tekevät RANDin arvion mukaan Suomesta ”joihinkin naapureihin” verrattuna vähemmän riippuvaisen toisten tuesta. Haasteita kuitenkin löytyy.
Selvityksessä todetaan muun muassa, että Suomi pystyy rakenteellisista syistä vaikuttamaan rajallisesti Yhdysvaltojen kaltaisten suurvaltojen ja isojen organisaatioiden kuten Naton politiikkaan ja kansainvälisiin teollisiin ja teknologisiin trendeihin. Suomella on raportin mukaan niin ikään rajallinen kansallinen puolustusteollisuus, jolla on verrattain rajoitettu pääsy suurille ulkomaisille puolustusmarkkinoille.
Haasteena tunnistetaan myös ”kotimaiset poliittiset herkkyydet” liittyen siihen, kuinka laajaa yhteistyötä Yhdysvaltojen ja Naton kanssa voidaan tehdä.
RAND arvioi lisäksi, että Suomella on resurssirajoitteita, jotka johtuvat kilpailevista budjettikohteista ja koronapandemian mahdollisista pitkän ajan vaikutuksista puolustusmäärärahoihin.
Kaikkein huomionarvoisimpana pidetään Suomen liittoutumispolitiikan kansainväliselle yhteistyölle asettamia ”kovia poliittisia ja käytännön rajoituksia”.
Vaikka Suomen osallistumista erilaisiin yhteistyöhankkeisiin voidaankin selvityksen mukaan vahvistaa jatkuvasti, tarkoittaa liittoutumattomuus kuitenkin käytännössä sitä, etteivät kumppanit voi tarjota Suomelle varmaa lupausta tuesta oikeassa kriisissä.
– Nato ei myöskään haluaisi rohkaista jäsenvaltioidensa keskuudessa sellaista käsitystä, että Suomen kaltaiset ei-jäsenet voivat saada täysjäsenyyteen verrattavissa olevia hyötyjä ilman siihen kuuluvia kustannuksia ja velvoitteita.