Kärkihanketta vetävä elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) avasi haun alueellisiin innovaatioihin ja kokeiluihin Aluekehittämisen ajankohtaispäivillä Mikkelissä maanantaina.
– Tänään avattu kilpailu alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen vauhdittamiseksi on merkittävä aluekehittämisen ja elinkeinorakenteen uudistumisen kannalta. Edistämme koko Suomen kilpailukykyä ja kasvua hyödyntämällä maan eri alueiden omia vahvuuksia, Rehn totesi.
Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (AIKO) käsittää ennakoivan rakennemuutoksen toimet maakunnissa, valtion ja kaupunkien väliset kasvusopimukset sekä valtakunnallisesti merkittävien kasvuvyöhykkeiden rakentamisen. Toimenpiteisiin kohdennetaan yhteensä 30 miljoona euroa vuosina 2016–2019.
Karkihankkeen aikana alueita kannustetaan omiin vahvuuksiin perustuvaan erikoistumiseen ja kokeiluihin. Keskeisessä roolissa ovat elinkeinojen ja yritystoiminnan uudistuminen, kasvu ja kansainvälistyminen sekä työllisyyttä ja yritystoimintaa edistävät kokeilut.
Kasvusopimusten tavoitteena on elinkeinoelämän kasvun ja kilpailukyvyn vahvistaminen keskittymällä muutamiin strategisiin kehittämisen kärkiin. Kaupunkien ehdotukset pyydetään tammikuun 2016 loppuun mennessä. Ehdotukset arvioidaan ja jatkoon päässeiden kaupunkien kanssa tehdään alkuvuodesta 2016 kasvusopimukset. Pääkaupunkiseudun kanssa solmitaan kasvusopimus osana metropolipolitiikkaa.
Kasvuvyöhykkeiden kehittäminen on uusi aluekehittämisen työkalu. Valtakunnallisesti merkittävien kasvuvyöhykkeiden tavoitteena on lisätä liiketoimintaa, saada työvoima liikkeelle ja sujuvoittaa työssäkäyntiä yli kuntarajojen. Kasvuvyöhykkeet haastetaan kilpailuun, jossa valitaan 1–2, joiden kanssa valtio solmii strategisen sopimuksen vyöhykkeiden kehittämiseksi.