Kansanedustaja Stefan Wallinin (r.) mukaan laajalla kentällä ihmetellään, miksi uusi vene- ja moottoripyörävero säädettiin.
Vero koskee yli yhdeksän metrin tai yli 50 hevosvoiman veneitä ja yli 125 kuutioisia moottoripyöriä.
– Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on julkisuudessa esittänyt painavat perustelut. Uudella verolla päästään näet vihdoinkin verottamaan “herrojen huvikuunarit ja juppiskootterit”. Tällaista määritelmää ei itse lakiluonnoksesta löydy. Sen sijaan löytyy numerotietoa ja tekstiä, jotka osoittavat, että perussuomalaisten vonkaama kateusvero iskee pahimmin aivan tavallisiin pulliaisiin, Wallin toteaa Verkkouutisten blogissaan.
Hänen mukaansa lakiluonnokseen sisältyvä valtiovarainministeriön tekemä vaikutusarviointi on ”ällistyttävää luettavaa”.
– Siinä hallitus myöntää itse ja avoimesti, että verot vaikuttavat negatiivisesti kotimaisen vene- ja moottoripyöräalan liiketoimintaan. Kysyntä laskee ja alan työpaikkoja menetetään.
Ainoaksi tarkoitukseksi myönnetään Wallinin mukaan se, että verolla lisätään valtion tuloja. Hän muistuttaa, että samoilla perusteluilla säädettiin Esko Ahon (kesk.) hallituksen aikaan pisteveroja, jotka kohdistuivat muun muassa valmismatkoihin, puhelinlaskuihin ja ajoneuvoihin. Viimeinen näistä on yhä voimassa.
Stefan Wallinin mukaan virkamiehistössä karsastetaan pisteveroja niiden vaikean ja kalliin hallinnoinnin ja kannon takia.
– Tulopuolella vene- ja moottoripyöräverolla on luonnoksien mukaan noin 42 miljoonan merkitys. Sillä maksetaan toki valtiovelan korkokuluja peräti 12 päivältä. Koska sekä veneitä että motskareita poistetaan rekisteristä nopeaa tahtia jää lopullinen vaikutus ilmeisesti vieläkin pienemmäksi, hän kirjoittaa.
”Uusi kateusvero” iskee Wallinin mukaan satoihin tuhansiin tuleviin veneiden ja moottoripyörän omistajiin.
Entinen Helsingin yliopiston finanssioikeuden professori Esko Linnakangas rinnasti hiljattain vene- ja moottoripyöräveron Suomessa parisen sataa vuotta sitten kannettuihin ylellisyysveroihin. Aikanaan esimerkiksi peruukin käyttämisestä tai liian monesta palvelijasta kannettiin veroa.
– Kyseessä on pelkkä puuhastelu. Suomessa verojen keräämiseen riittävät pitkälti arvonlisävero, tulovero ja kolme suurta: alkoholi-, tupakka- ja energiaverotus, Linnakangas arvioi.