Alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä väheni

Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi viime vuonna vajaat 1 700 henkilöä, mikä on lähes 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Tilastokeskuksen mukaan alkoholiperäisten syiden osuus kaikista kuolemista oli kolme prosenttia ja kuolleista suurin osa, kolme neljästä, oli miehiä.

Alkoholiperäisiin syihin kuolleet ovat yhä vanhempia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on kasvanut, kun nuorempien ikäryhmien alkoholikuolleisuus on vähentynyt.

Alkoholiin liittyvissä kuolemansyissä sekä miesten että naisten mediaanikeski-ikä kuollessa oli 61 vuotta.

Vuonna 2015 tapaturmiin menehtyi lähes 2 200 henkeä eli neljä prosenttia kuolleista, kun alkoholimyrkytykset lasketaan alkoholiperäisiin kuolemiin.

Tapaturmiin kuolleita oli 65 vähemmän kuin edellisvuonna. Tapaturmakuolemien määrä on hitaasti ja lähes yhtäjaksoisesti pienentynyt vuodesta 2004, jolloin tapaturmaisesti kuoli 2 600 henkilöä.

Mainos