Alkoholimainontaan tulossa rajoituksia

Mietojen alkoholijuomien mainontaan on tulossa rajoituksia.

Tarkoituksena on vähentää tilanteita, joissa lapset ja nuoret altistuvat alkoholimainonnalle. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi asiasta mietinnön torstaina.

Mietojen alkoholijuomien mainonta kielletään yleisillä paikoilla. Mainonta olisi kuitenkin sallittua yleisötilaisuuksissa ja niihin pysyvästi käytettävissä paikoissa kuten jäähalleissa tai konserttipaikoilla. Mainonta olisi sallittua myös ulkomaanliikenteen aluksilla ja alkoholijuomien anniskelu- ja myyntipaikoissa.

Televisiomainonnan kiellettyä esitysaikaa pidennetään yhdellä tunnilla kello 22:een. Sama aikarajoitus koskee myös radiomainontaa.

Jatkossa kiellettyä on myös mietojen alkoholijuomien mainonta, jossa käytetään kuluttajien osallistumista peliin, arpajaisiin tai kilpailuun.

Valiokunta katsoo, että alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä arvioidaan uudelleen myös yleisötilaisuuksien alkoholimainonnan rajoittamista.

– Alkoholilain kokonaisuudistuksessa tulisi myös etsiä uusia tehokkaita ja selkeitä keinoja lapset ja nuoret tavoittavan alkoholimainonnan rajoittamiseksi ja alkoholimainontasäännösten valvonnan tehostamiseksi, valiokunta toteaa.

Mainos