Alkoholihaitat ja alkoholinkulutus vähenevät edelleen

Vuonna 2015 yli 15-vuotiaat suomalaiset kuluttivat keskimäärin noin 10,8 litraa sataprosenttista alkoholia. Edelliseen vuoteen verrattuna alkoholinkulutus väheni 3,6 prosenttia.

Alkoholin kokonaiskulutus ja alkoholihaitat ovat olleet laskussa vuodesta 2008 lähtien. Esimerkiksi alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä väheni vuonna 2015 edellisvuodesta noin kymmenellä prosentilla alle 1 700 henkilöön, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Viime vuosien myönteisestä kehityksestä huolimatta alkoholinkulutuksesta johtuvat haitat kuormittavat kansanterveyttä ja rasittavat kansantaloutta.

Alkoholista aiheutuu vuosittain vähintään 1,3 miljardin euron suorat kustannukset yhteiskunnalle ja pelkästään alkoholiin liittyvien maksasairauksien vuoksi kuoli vuonna 2015 lähes tuhat ihmistä.

Vuonna 2015 terveydenhuollon vuodeosastoilla rekisteröitiin lähes 21 300 hoitojaksoa, joissa alkoholisairaus oli päädiagnoosina. Alkoholisairauksissa sekä hoitojaksojen että hoitovuorokausien määrä on vähentynyt noin kahdeksan prosenttia vuosina 2010–2015.

Rattijuopumusten määrä ennallaan, huumeiden osuus kasvussa

Rattijuopumusrikosten kokonaismäärä vuonna 2015 oli 17 638, eli määrä pysyi likimain ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Poliisin tietoon tulleisiin rattijuopumusrikoksiin syyllisiksi epäillyistä 69 prosenttia oli ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.

Muun päihteen kuin alkoholin vaikutuksen alaisten osuus rattijuopumusrikosten epäillyistä on noussut vuoden 2004 noin kahdeksasta prosentista noin 26 prosenttiin vuonna 2015.

Rattijuopumusrikoksista huumetapaukset ovat lisääntyneet vuosina 2005–2015 yhteensä 115 prosenttia, kun alkoholitapaukset ovat samaan aikaan vähentyneet 47 prosenttia.

Mainos