Alko sanoo suoraan: Korkea verotus vie alkoholiostot ulkomaille

Kireä verotus painoi Alkon myyntiä. Yhtiön tulos nousi silti.
Alkon logo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ
Alkon logo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ
Alkon logo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ
Alkon logo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ

Valtion alkoholimonopoliyhtiö Alko sanoo suoraan, että korkea alkoholiverotus ajaa suomalaisten alkoholiostoja ulkomaille.

Kireä verotus näkyy suoraan Alkon pienentyneinä myyntimäärinä. Yhtiö myi alkuvuonna eli tammi-kesäkuussa 30,2 miljoonaa litraa juomia, kun vuotta aiemmin määrä oli 30,7 miljoonaa litraa. Alkoholijuomaverollinen liikevaihto laski 467,6 miljoonaan euroon viime vuoden 479,3 miljoonasta eurosta.

– Myyntiimme vaikuttivat vuoden alussa toteutettu noin yhdeksän prosentin viinien alkoholiveron korotus sekä Suomen jo ennestään korkea alkoholiverotus, jotka ohjasivat alkoholiostoja ulkomaisiin kanaviin, toimitusjohtaja Leena Laitinen sanoo Alkon tiedotteessa.

Myynnin laskusta huolimatta yhtiön tekemä tulos nousi. Alkon tammi–kesäkuun voitto nousi 5,5 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin voitto oli 4,3 miljoonaa euroa.

Liikevoitto pysyi lähes ennallaan 4,5 miljoonassa eurossa. Viime vuoden vastaavana ajankohtana liikevoittoa kertyi 4,6 miljoonaa euroa.

Luvut ilmenevät Alkon tuoreesta puolivuotiskatsauksesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Alkon tiedotteen mukaan kustannustehokas toiminta piti liikevoiton lähellä viime vuoden tasoa. Tulosta tukivat lisäksi rahoitustuotot ja -kulut, jotka nousivat 2,4 miljoonaan euroon viime vuoden 0,7 miljoonasta eurosta.

Yhtiö nostaa myyntiin vaikuttaneiksi tekijöiksi verotuksen lisäksi taloustilanteen jatkuneen epävarmuuden sekä alkoholilainsäädännön muutokset. Muutokset ovat laajentaneet alkoholijuomien kotimaisia myyntikanavia.

Alkuvuoden aikana Alko jatkoi verkkokaupan ja muiden digitaalisten palveluiden kehittämistä. Yhtiö kertoo hyödyntävänsä teknologiaa, tekoälyä ja dataa asiakaskokemuksen, päätöksenteon ja liiketoiminnan kehittämisessä.

Asiakkaiden tyytyväisyys Alkon valikoimaan nousi yhtiön mittaushistorian korkeimmalle tasolle. Valikoimatyytyväisyyden arvosana oli 8,70, kun vuotta aiemmin se oli 8,64. Asiakaskokemusindeksi oli 4,57 viime vuoden 4,60 jälkeen.

Alkoholilain muutos mahdollisti heinäkuusta lähtien Alkon myymälöille aiempaa laajemmat viikonlopun aukioloajat. Vuoden 2027 alusta yhtiön toimintaa muuttaa lisäksi alkoholijuomien kotiinkuljetuksen mahdollistava lainmuutos.

Alko kertoo ottavansa uuden strategiansa käyttöön syksyllä.

Alkoholiin liittyvä maksasairaus voi kehittyä lähes huomaamattomasti.
Kirjoittajan mukaan alkoholin saatavuus on Keski-Euroopassa rajatumpaa kuin Suomessa usein kuvataan.
Ravintoloitsijan mukaan anniskeluluvan haltijalle tulisi antaa oikeus myydä suljettu viinipullo mukaan asiakkaalle.
Mainos