”Alkaisi pitkä prosessi”, ”hyvin kiusallinen” – tätä Suomi sanoo Brexitin seurauksista

Britannian euroerosta alkaisi Suomeakin koskeva vähintään kahden vuoden prosessi.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.) kysyi eduskunnan kyselytunnilla Britannian tulevaa EU-kansanäänestystä koskevista mielipidemittauksista. Niissä EU-eron kannattajat ovat voitolla. Äänestystulos tiedetään ensi viikon perjantaina eli juhannusaattona.

Anne-Mari Virolaisen mukaan ero vaikuttaisi haitallisesti myös Suomeen johtuen EU:n painoarvon heikentymisestä ja negatiivisista talousvaikutuksista. Hän kysyikin, miten hallitus on valmistautunut mahdolliseen brittien EU-eroon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) mukaan ”me kaikki haluamme UK:n (Yhdistyneet Kuningaskunnat, Britannia) säilyvän Euroopan unionissa”.

– Britannia on ollut meille erittäin tärkeä kumppani sekä kasvupolitiikassa, digitaalisissa sisämarkkinoissa, paremmassa tai vähemmässä sääntelyssä. Olemme saaneet heistä monesti hyvän kumppanin, pääministeri Sipilä sanoi.

– Se, että gallupeissa tämä todennäköisyys on kasvanut, että Britanniassa voitaisiin äänestää myös Brexitin puolesta, se on totta. Hallitus on arvioinut ja arvioi jatkuvasti myös sitä vaihtoehtoa. Siitähän alkaisi sitten pitkä prosessi, johon myös Suomi osaltaan valmistautuu.

Sipilän mukaan ”vaikutukset kyllä olisivat vahingolliset sekä Britannialle että muulle Euroopalle”.

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan jo se, että EU:n suurin sotilasmahti ja toiseksi suurin nettomaksaja äänestää, kertoo kriisistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos tämä Brexit tulee, niin se laukaisee arvioiden mukaan vähintään noin kahden vuoden prosessin. Jossa pitää päättää muun muassa sellaisia asioita, että voiko Britannia jollain poikkeusmenettelyllä olla osa sisämarkkinoita, miten nämä olemassa olevat sopimukset puretaan, miten Britannia jatkossa osallistuu – osallistuuko millään tavalla – Euroopan unioniin, Timo Soini totesi.

– Täysin selvää on, että Britannia ei tule menemään mihinkään epäjärjestelyyn, jossa esimerkiksi Norja on mukana.

Soini totesi asian olevan lyhyesti ”iso kysymys ja EU:lle hyvin kiusallinen”.

Mainos