”Älkää pilkatko Väyrystä” – varoitus vakavasta repeämästä keskustassa

Dosentin mukaan Paavo Väyrysen ilmoitus uuden puolueen perustamisesta sopii erinomaisesti tähän ajankohtaan.

Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa työskentelevän dosentti Arto Luukkasen mukaan EU-parlamentaarikko Paavo Väyrysen ilmoitus uuden puolueen perustamisesta oli laskelmoitu ratkaisu.

Väyrynen ilmoitti torstaina perustavansa uuden puolueen, jonka nimeksi tulee Kansalaispuolue. ilmoitus uuden puolueen perustamisesta on saanut aikaan vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– En tiedä tekikö Paavo valintansa tietoisesti juuri nyt, mutta kapinalipun nostaminen sopi erinomaisesti tähän ajankohtaan, Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Luukkasen mielestä Väyrystä ei kannata pilkata, koska hän haistaa poliittiset muutokset herkästi.

– Väyrynen ei olisi ikinä tehnyt tätä sirkustemppua, jos hän ei vainuaisi tarkasti ajan muutoksia ja sitä, että Kepussa on vakava sisäinen repeämä.

Luukkasen mukaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän asema puolueessa on joutunut nyt ensimmäistä kertaa vaakalaudalle.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vanhan perinteen mukaisesti tupa-illoissa on vähitellen alettu aprikoimaan Sipilän mahdollisuuksia jatkaa. Vanhat ja laiminlyödyt sidosryhmät eivät ole tyytyväisiä niin sanotun liberaalien ja lestaadiolaisten väliseen vallanjakoon puolueessa, Luukkanen toteaa.

Luukkanen katsoo, että keskustaan on syntynyt oppositio, joka oireilee ja etsii itselleen puhemiestä.

– Kansa ei ymmärtänyt sitä, että asunto piti antaa mamuille mutta piti sitä hienona tekona. Nyt se sitten peruttiin. Kansan ja Kempeleen tuki on nyt vähissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Luukkasen mukaan tilannetta kärjistää myös se, että Kokoomus on aloittanut uuden ryhtiliikkeen, joka pyrkii vastustamaan keskustan ”alueellista kaappausta”.

– Muodollisesti sen pohjalla on pyrkimys puolustaa etelän suuria kaupunkeja mutta kaiken pohjalla piilee halu haastaa Keskustan armoton valtapolitiikka.

– Näiden kahden puolueen törmäys hallituksessa näyttää valitettavasti olevan todennäköinen mahdollisuus.

Mainos