Kuntavaaleissa puhutaan palveluiden parantamisesta. Harvan ehdokkaan kuulee kampanjoivan menokurilla.
Niiden aikojen piti olla ohi. Kunnat ovat sopeuttaneet tai ainakin yrittäneet sopeuttaa talouksiaan ainakin kymmenen vuoden ajan, jotkut vielä pidempään.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) julisti helmikuussa, että kuntien talous on tervehtymässä. Tilastokeskus oli vastikään julkaissut edellistä vuotta koskevat kuntatalouden lukemat. Viime vuoden kuntatalous paljastui ilahduttavasti peräti 840 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Lainakannan kasvu jäi odotettua pienemmäksi. Tämän vuoden ylöspäin korjatut talousennusteet ja työllisyyden paraneminen ovat vihjanneet kuntatalouden kohenevan tänä vuonna entisestään.
Kuntavaaleissa kampanjoidaan nyt synkän lokakuun sijasta nousevan talouden ja huhtikuun auringon optimistisissa tunnelmissa. Etenkin pääministeripuolue keskusta yrittää valaa ihmisiin luottamusta talouden käänteellä.
Yhdenkään puolueen vaaliohjelmissa ei puhuta kuntatalouden tasapainottamisesta. Seuraavalla valtuustokaudella paitsi äänestäjiä, myös valtuutettuja vastaan saattaa iskeä karu arki.
Miljardien korjausvelka
Rakennuksissa, teissä ja viemäreissä piilevä korjausvelka pitää huolen siitä, että sopeutustalkoot eivät kunnissa lopu myöskään seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Kuntaliitossa korjausvelan arvioidaan olevan noin seitsemän miljardia euroa. Korjausvelan viheliäisyys piilee siinä, että se ei näy taseessa velkana, vaan tulee hiljalleen näkyviin poistoina. Kun kyse on esimerkiksi koulurakennuksista, teistä ja viemäreistä, joudutaan tekemään uusia korvausinvestointeja, jotka kasvattavat kuntien velkataakkaa. Kunnille on jäämässä suuri määrä kiinteistöjä, joilla ei ole käyttöä ja joiden kunnostaminen on kallista.
Kuntien korjausvelka on asia, joista kuntien ja kaupunkien johdossa ja virkakunnassa ollaan hyvin tietoisia, mutta johon ei ole uskallettu tarttua pitkän, taloudellisesti hankalan ajanjakson aikana. Välitön sopeutus on ollut akuutti kysymys. Samalla investointeja on täytynyt lykätä.
Kuntatalouden kannalta kyseessä on samankaltainen asia kuin kestävyysvaje koko julkisen talouden tasolla. Heti kun akuutti tulojen ja menojen epätasapaino on saatu korjattua, taloutta alkaa nakertaa syvemmällä piilevä ja pidemmällä aikavälillä vaikuttava ongelma.
Korjausvelka painostaa säästämään
Sote-uudistuksen myötä monille kunnille ja keskuskaupungeillekin tulee merkittävää helpotusta, kun kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus siirtyy maakuntien vastuulle ja valtion verotuksen kautta rahoitettavaksi.
Kuntien taloustilanteeseen sote-uudistus ei kuitenkaan helpotusta tuo. Kun sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät tehtävät siirtyvät pois kunnilta, kuntien tuloista häipyy mallin mukaan juuri niin paljon kuin tehtäviin on kulunut rahaa. Siirrytään tilanteeseen, jossa muiden menojen suhteen kunnilla vallitsee sama tasapaino kuin aiemminkin.
Jos kunnalla on paljon (korjaus)velkaa, on paineita jatkaa säästötoimia. Jos taloutta on hoidettu hyvin ja investointeja on tehty etupainotteisesti, voi parhaimmillaan olla mahdollisuuksia taloudelliseen liikkumavaraan.
Mielenkiintoiseksi sote-uudistuksen jälkeisen tilanteen tekee se, että kaikki kunnat ja kaupungit ovat velvoitettuja alentamaan veroäyriään saman verran, eli 12,47 prosenttiyksikköä. Jos veroja alennettaisiin tuon verran nyt, korkeimmat veroprosentit asettuisivat hieman päälle kymmenen prosentin ja alhaisimmat alle viiden prosentin tason.
Valtionosuuksista verorahoitukseen
Sote-uudistukseen liittyvän valtionosuuksien uudistuksien myötä kuntien rahoituksen tasapaino muuttuu usein päinvastaiseksi aiempaan tilanteeseen verrattuna.
Niistä kunnista, joiden toiminta on aiemmin rahoitettu pääasiassa valtionosuuksilla, tulee nyt pääosin verorahoitteisia. Ne kunnat, jotka ovat saaneet hyvin vähän jos ollenkaan valtionosuuksia, saavat uudistuksen jälkeen suuremman osan tuloistaan valtionosuuksista. Tämä on se tilanne, mihin kaikille kunnille asetettu tasasuuruinen velvoite alentaa kunnallisveroprosenttia johtaa. Se on kuitenkin ainoa tapa huolehtia siitä, ettei ihmisten verokohtelun haitari muodostu maassa liian suureksi.
Sitä ei kuitenkaan ole estetty millään tavalla, etteikö verojen alentamisen jälkeen kunnallisveroa voisi lähteä selvästikin nostamaan. Itse asiassa veroäyrin laskeminen yksinumeroisiin lukemiin saattaa useissa kunnissa lisätä houkutusta luvata kuntalaisille lisää palveluita, kun uusi veroäyri vaikuttaa niin pieneltä.
Asiantuntijoiden mukaan uusi tilanne sisältää sekä paljon mahdollisuuksia että vaaroja. Kunnille tulee aivan uudenlainen mahdollisuus lähteä erikoistumaan palvelutuotannossaan innovatiivisella tavalla, etenkin jos kunnan talous on ollut aiemmin hyvin hoidettu ja veroäyri asettuu kohtuullisen matalalle tasolle.
Toisaalta uusi tilanne mahdollistaa talouttaan hyvin hoitaneille kunnille ja kaupungeille myös uudenlaisen verokilpailun tilanteen, missä uusia työssäkäyviä, hyvätuloisia asukkaita voi houkutella matalalla verotasolla.
Vaaran momentti liittyy siihen, ettei verojen korotuksille ole tasasuuruisen veronalennuksen jälkeen mitään pidäkkeitä. Huolimatta kertaluonteisesta ratkaisusta estää verotasojen haitarin leviäminen, valtio voi olla jossain tilanteessa tulevaisuudessa silti pakotettu puuttumaan liian rajuihin verotasojen eroihin. Tilanne vain kiihtyy, mikäli hyvin talouttaan hoitaneet kunnat lähtisivät verokilpailuun.
Kilpailu on kuluttajan etu
Verokilpailu ei kuitenkaan ole huono lähtökohta. Lopulta ainoa asia taloudessa, mikä johtaa kuluttajien kannalta parhaisiin palveluihin pienimmin mahdollisin kustannuksin, on kilpailu. Menokuri ja alhainen verotus ovat saman kolikon kääntöpuolia.
Pyrkimys mahdollisimman alhaisiin kustannuksiin eli matalaan verotukseen pakottaa pitämään huolta siitä, että kuntalaisten rahoja ei haaskata tehottomaan byrokratiaa tai ylimääräisiin hupiprojekteihin, jotka eivät tuota kuntalaisille sen enempää hyvinvointia kuin kuntalaisten itse käyttämät rahat. Jatkuvalla tahdilla talouden suhdanteista riippumatta ylläpidetty menokuri taas mahdollistaa sen, että sopivan hetken tullen veroja on myös mahdollista alentaa.
Tämä on keskeisin ideologinen ero, joka kuntavaaleissa puolueiden välillä tulee esille. On puolueita, joilla on ainoastaan halua ylläpitää raskaita rakenteita ja omalle verkostolle luotuja suojatyöpaikkoja välittämättä menokurista ja verotuksen tasosta. Samat puolueet ovat yleensä taipuvaisia lupaamaan lisää menoja. Sitten on puolueita, joiden tähtäimessä on mahdollisimman kevyellä verorasituksella kustannustehokkaasti hoidetut pakolliset palvelut.
Kuntatalouden menokurin jatkamista ja varautumista korjausvelkaan ennakoidusti tehdyillä investoinneilla ei pidä ajatella pelkästään kurjuuden lupaamisena. Pitkällä aikavälillä hyvin hoidettu kuntatalous mahdollistaa asukkaiden palkitsemisen veronalennuksilla.