Alexander Stubb vuodestaan: Vedän aina täysillä, aina se ei riitä

Kansanedustaja Alexander Stubb (kok.) summaa vaiherikkaan vuotensa 2016 Facebookissa.

– Henkilökohtaisella tasolla vuosi oli myös vaiherikas, mutta ilman muuta positiivinen. Ensimmäinen puolisko oli toki rankka, mutta samalla antoisa. Toinen puolikas on ollut täynnä vapautta, onnea ja rakkautta. Elämää parhaimmillaan, Alexander Stubb kirjoittaa

Stubb kertoo monen kysyneen hänen tuntemuksiaan neljän meppivuoden, kahdeksan ministerivuoden ja kahden puheenjohtajuusvuoden jälkeen.

– Päällimmäinen tuntemukseni on kiitollisuus. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut palvella isänmaata ja puoluetta vaikeana aikana niinkin monessa tehtävässä.

– Meppinä, ministerinä ja puheenjohtajana annoin kaikkeni, aivan kaikkeni. Yhtään enempää ei olisi irronnut. Vedän aina täysillä, mitään säästämättä. Aina se ei riitä, mutta sellaista se elämä on. Tärkeintä on antaa parhaansa ja olla arvoilleen uskollinen. Jälkikäteen voi sitten analysoida mitä sai aikaiseksi, Stubb kirjoittaa.

Hän kertoo elävänsä hetkessä ja samalla katsomalla elämässä aina eteenpäin.

– En ole koskaan tuntenut kaipuuta tai katkeruutta. En halua loukata ketään. Sen kaikki ystäväni tietävät. Pettymyksiä elämässä tulee aina, mutta niistä selviää myönteisellä elämänasenteella. Uudelta vuodelta odotan aina paljon. Nöyränä otan vastaan sen, minkä se antaa.

– Lupasin Lappeenrannan lavalla, että haluan olla parempi isä ja aviomies. Siitä lupauksesta pidän kiinni. Haluan myös olla läsnä ystävänä, Stubb sanoo.

Mainos