Alexander Stubb turvallisuuspoliittiseen neuvonantajatiimiin

Yhteydenottoja eri tutkimusyhteisöistä on tullut paljon

Kansanedustaja Alexander Stubb kertoo Facebook-päivityksessään saaneensa runsaasti yhteydenottoja kansainvälisiltä yliopistoilta ja think tankeilta. Pitkäaikaista ministeriä kaivataan kansainvälisiin turvallisuuspolitiikan tutkimustehtäviin.

Kansainvälisten suhteiden asiantuntijana tunnettu filosofian tohtori Stubb kertoo akateemisen analyysin olevan hänelle keskeinen työkalu kansainvälisenpolitiikan megatrendien ymmärtämisessä. Ministeriaikoina analyysille ja teorialle jäi hänen mukaansa vähemmän aikaa.

– Olen aina halunnut yhdistää käytännön ja teorian, Stubb kertoo Facebook-päivityksessään.

Stubb lähtee mukaan kolmeen ajatushautomoon Lontoossa, Brysselissä ja Washingtonissa. Yhteistyökuvioista viimeisin on Washingtonissa sijaitseva Centre for Strategic and International Studies (CSIS), jossa Stubb aloittaa Pohjois-Euroopan turvallisuutta käsittelevässä Stuart Centren neuvonantajatiimissä.

Tiimi on kansainvälinen ja sen jäseninä toimii Stubbin lisäksi suurlähettiläitä ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Ryhmän pääasiallinen tehtävä on selvittää ja pohtia ulko- ja turvallisuuspoliittisen kanssakäymisen luonnetta USA:n ja Pohjois-Euroopan maiden välillä. Ryhmä pohtii myös turvallisuusyhteistyön tulevaisuutta.

Stubb kertoo päätyneensä näihin kolmeen ajatushautomoon niiden laajan toimialan sekä transatlanttisen ja eurooppalaisen näkökulman vuoksi

Mainos