Alexander Stubb valmistui Etelä-Carolinan Greenvillen Furman-yliopistosta vuonna 1993. 24 vuotta myöhemmin Suomen entinen pääministeri sai viikonvaihteessa alma materistaan filosofian kunniatohtorin arvon.
Oheisella videolla noin kohdasta 39:10 eteenpäin Stubbille annetaan yliopiston korkein kunnianosoitus. Sen jälkeen hän pitää noin kohdasta 42:35 alkaen tämän kevään valmistuneille tunteikkaan juhlapuheen.
Alexander Stubb kertoo omasta opiskeluhistoriastaan ja ajastaan Greenvillessä, Hän sanoo muistavansa valmistumispäivänsä kuin eilisen.
Stubb sanoo Furmanissa oppineensa kolmen pointin kertomisen. Puheen ensimmäinen pointti on Furman 1993, toinen on Furman 2017 eli nyt valmistuneet, ja kolmas on maailma 2017 jälkeen.
Alexander Stubb sanoo opiskeluaikansa 1989-93 olleen ainutlaatuisen: tuolloin Berliinin muuri sortui ja kylmä sota päättyi. Stubbin mukaan ”se oli toivon aikaa”.
Hän kertoo opettavansa omille lapsilleenkin joka päivä neljän kohdan listaa: dream, believe, work hard, succeed eli unelmoi, usko, tee kovasti töitä ja menesty. Hän kehottaa valmistuneita puolustamaan Furmanin arvoja, yliopistossa oppimaansa, demokratiaa, vapautta ja ihmisoikeuksia sekä taistelemaan rasismia, vihapuhetta ja toisten hylkimistä vastaan.
Lopussa Alexander Stubb opettaa koko yleisöä sanomaan suomeksi ”kiitos Furman”.