Presidenttiehdokas professori Alexander Stubb kiertää viikonloppuna Pohjois-Suomea. Oulussa häntä haastatteli Kaleva.
Stubb ennakoi pitkää eristämistä Venäjälle. Pohjois-Suomi hänen mukaansa on Venäjän hyökkäyssodan seurauksena ”pohjoisen Euroopan geostrategisesti merkittävä alue” ja yksi Euroopan strategisesti tärkeimmistä alueista.
– Seuraava tasavallan presidentti ei tule näkemään Venäjä-suhteiden palaamista normaaliksi, Alexander Stubb sanoo Kalevalle.
Hän arvioi ainakin vuosikymmenen kestävää totaalieristystä. Stubb kuitenkin muistuttaa, että vain länsimaat ovat sanktioineet Venäjää.
Suomen Nato-jäsenyyttä ei Alexander Stubbin mielestä pidä rajoittaa missään muodossa. Pysyvänä ratkaisuna voidaan nähdä esimerkiksi Suomen sijoitettuja joukkoja.
– Huoltovarmuus on huomattavasti tärkeämpi osa kokonaisturvallisuutta kuin miksi se aiemmin miellettiin, hän painottaa.
Presidenttiehdokkaan sivuilla avattiin perjantaina Alex24-tiimiin liittymisen kaavake. Sivuilla on esillä hänen tunnuksensa Koko Suomen etu edellä – aina ja yhdessä.
Kiitos Oulu.
Tack Uleåborg.
On kyllä hieno kaupunki.
Pohjois-Suomi on yksi Euroopan strategisesti tärkeimmistä alueista.
Nyt kohti Kainuuta. pic.twitter.com/oBwIw2NFAM
— Alexander Stubb (@alexstubb) September 16, 2023
Tervetuloa Alex24-tiimiin. Tästä se lähtee.
Välkommen till Alex24-teamet. Nu kör vi.
Welcome to our Alex24-team. Here we go.https://t.co/Y5WM5MWo0M
— Alexander Stubb (@alexstubb) September 15, 2023