Alankomaat hakee EU:n lääkevirastoa lupaamalla yli 250 miljoonan euron investoinnin

Alankomaat lupaa rakentaa EU:n lääkevirastolle 250–300 miljoonan euron päärakennuksen, jos virasto sijoitetaan Amsterdamiin.

Alankomaiden valtio ja Amsterdamin kaupunki ovat valmiita mittaviin investointeihin saadakseen EU:n lääkeviraston kaupunkiin. Asiasta kertoo EUObserver-lehti.

Alankomaat muun muassa lupaa rakentaa ja rahoittaa virastolle kokonaan uuden, erityisesti sen käyttöön suunnitellun päärakennuksen, jonka hinnaksi tulisi arviolta 250–300 miljoonaa euroa. Lisäksi Alankomaat investoisi kaksi miljoonaa euroa kansalliseen lääkevirastoonsa sekä kahdeksan miljoonaa euroa Euroopan lääkevirastojen väliseen verkostoon.

Amsterdamin apulaispormestari Kajsa Ollongrenin mukaan kaupunki ja Alankomaiden valtio ovat käyttämässä jopa kaksi miljoonaa euroa pelkkään lääkevirasto-hakemukseensa.

Ollongren esitteli Alankomaiden hakemusta tiistaina yhdessä maan terveysministeri Edith Schippersin sekä maan hakemusprosessia johtavaksi erityislähettilääksi nimitetyn Wouter Bosin kanssa. EUObserverin mukaan vuosina 2007–2010 Alankomaiden valtionvarainministerinä toiminut Bos on Brysselissä tuttu kasvo.

Noin 20 EU-maata on ilmoittanut kiinnostuksensa EU:n lääkeviraston isännöimiseen. Lääkevirasto muuttaa pois nykyisestä kotikaupungistaan Lontoosta Ison-Britannian EU-eron seurauksena.

– Paras hakemus voittakoon. Olemme toki vakuuttuneita, että kädessäni oleva hakemus on paras, Bos sanoi.

Myös Suomi on ilmoittanut kiinnostuksensa virastoa kohtaan. Suomi tarjoaa viraston sijaintipaikaksi Helsinkiä.

Mainos