Epäillyn kuvaamia Subutex-tabletteja ja hasislevyjä myynti-ilmoituksia varten. (Kuva: Poliisi)

Alaikäiset pyörittivät laajamittaista huumekauppaa Helsingissä

Epäillyt ovat yli 15-vuotiaita ja siten rikosoikeudellisessa vastuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi on saamassa valmiiksi esitutkintakokonaisuuden, jossa nuorten henkilöiden epäillään välittäneen pääosin vuoden 2024 aikana huomattavan suuria määriä Subutex-lääkkeitä ja muita huumausaineita Helsingissä.

Epäily huumausaineiden levittämisestä nousi poliisin tutkiessa Helsingissä tapahtunutta törkeän ryöstön yritystä, jonka yhteydessä 17-vuotiaan rikoksesta epäillyn käyttämästä puhelimesta löytyi paljon tietoa huumausaineiden hallussapidosta ja edelleen levittämisestä, kertoo Helsingin poliisi.

Saatujen tietojen perusteella epäillyn hallussa oli ollut suuria määriä huumausaineita sekä rikoshyötynä saatua käteistä rahaa.

Huumausaineiden edelleen levittämiseen oli käytetty muun muassa Telegram, Signal ja Snapchat-pikaviestisovelluksia ja viestien perusteella huumausaineita oli välitetty myös muille alaikäisille henkilöille.

– Rikoskokonaisuuteen liittyvät epäillyt henkilöt ovat pääasiassa nuoria henkilöitä, ja osa heistä on alaikäisiä. Henkilöiden epäillään hankkineen ja levittäneen yhteensä noin 23 000 kappaletta Subutex-tablettia, 3 000 kappaletta Oxycontin-tablettia, useita kiloja amfetamiinia ja hasista sekä satoja grammoja kokaiinia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Daniela Willner-Mäenpää.

Poliisi on takavarikoinut rikosasian yhteydessä epäillyiltä käteistä rahaa noin 125 000 euron edestä.

Nimikkeinä kokonaisuudessa on muun muassa useita törkeitä huumausainerikoksia, ampuma-aserikos, törkeä kotirauhan rikkominen ja törkeä rahanpesu.

Kaikki epäillyt ovat yli 15-vuotiaita ja rikosoikeudellisessa vastuussa. Yhteensä eri rikoksista epäillään 11 henkilöä. Esitutkinnan perusteella nuoret ovat kuuluneet samaan kaveripiiriin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)