AL: Verottaja pitää kauppaan vietyjä pulloja ja tölkkejä ansiotulona

Verohallinnon mukaan kaduilta kerättävistä pantillisista tölkeistä saatavista tuloista tulee maksaa ansiotuloveroa.

Aamulehti kertoo verohallinnon ylitarkastajan Petri Mannisen toteavan, että ”pullojen keräämisestä saatu tulo on aivan normaalia veronalaista ansiotuloa, joka pitäisi ilmoittaa veroilmoituksella”.

Omien pullojen kauppaan viemistä tämä ei koske.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ilmoittamatta jääneestä tulosta voi ylitarkastajan mukaan joutua maksamaan jälkiveroa .Veronkorotuksen suuruus riippuu siitä, kuinka paljon pulloja on jäänyt verottamatta.

Verohallinnolla ei ole erillisiä tilastoja siitä, kuinka pallon verottajalle ilmoitetaan panteista saatuja tuloja. Manninen sanoo AL:lle, että ”tämän tutkiminen ei ole painopisteitämme”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kymmenentuhannen euron vuosituloon asti on ansiotulon veroprosentti alle kahdeksan.

Marjoja ja sieniä sen sijaan saa myydä torilla ilmoittamatta tulosta verottajalle. Tämä kuitenkin sillä edellytyksellä, että toiminta ei ole työtä ja on harrastelijamaista. Jos marjoja myy torilla päivittäin, on toiminta ammattimaista.

Jalostettujen kasvien myyntitulot pitää ilmoittaa verottajalle. Tämä koskee myös omalla takapihalla viljeltyjä vihanneksia ja marjoja.

Mainos