AL: Rikollisjengien määrä on kasvanut huomattavasti

Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa on huomattavasti enemmän järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi määriteltyjä jengejä kuin vuosituhannen alussa.

Rikollisryhmien määrä on kasvanut Suomessa 2000-luvulla, uutisoi Aamulehti. Keskusrikospoliisin tutkintaosaston päällikkö, rikosylitarkastaja Sanna Palo sanoo lehdelle, että viime vuosina kasvu on kuitenkin tasaantunut.

Palon mukaan tilanne on viranomaisten hallinnassa, mutta esimerkiksi huumeiden ostaminen voi johtaa ongelmiin rikollisryhmien kanssa.

– Jengit ovat usein huumeiden maahantuonnin ja jakelun taustalla. Jos vaikka nuori sotkeutuu huumeisiin, voi syntyä velkoja ja yhteyksiä, joista on yllättävän vaikea päästä eroon, Palo sanoo AL:lle.

Tavallisilla kansalaisilla ei Palon mukaan ole syytä suureen huoleen. Rikollisten järjestäytymisen taustalla on hänen mukaansa taloudellinen tuotto.

– Organisaatio ja hyvät, kansainvälisetkin verkostot lisäävät tehokkuutta. Sitä kautta järjestäytyneisyys tuo huumerikollisuuteen lisää tehoja ja ammattimaisuutta, joka tuottaa maksimaaliset hyödyt, Palo arvioi Aamulehdelle.

Mainos