Al-Qaedan terroristijohtaja Farooq mahdollisesti saanut surmansa Pakistanissa

Terroristijärjestö al-Qaedassa keskeisessä asemassa toiminut terroristi Umar Farooq on mahdollisesti menettänyt henkensä Pakistanissa hyökkäyksen yhteydessä, kertoo CNN.

Umar Farooq oli terroristijärjestö al-Qaedassa tärkeä henkilö, jonka uskotaan toimineen johtavassa asemassa al-Qaedan operaatioissa Pakistanissa ja Afganistanissa. Hän toimi myös al-Qaedan puhemiehenä.

Farooqin kerrottiin on saaneen surmansa sunnuntaina Pakistanissa hyökkäyksessä, joka arvellaan Yhdysvaltojen tekemäksi. Iskussa käytettyjen ohjusten ilmoitettiin tappaneen Farooqin lisäksi neljä muuta terroristia.

Nyt Pakistanin armeija kuitenkin kieltää hyökkäyksen tapahtuneen.

– Sunnuntaina ei ole tehty yhtään ohjusiskua Pakistanin rajojen sisäpuolella, armeija kertoo tiedotteessaan.

Farooqin ja neljän muun terroristin kuolemasta ei ole saatu varmuutta.

Mainos