”Aika ihme pitäisi tapahtua, jotta päättäisinkin lähteä mukaan”, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko kommentoi Aamulehdelle.
Risikko jäi vuoden 2014 Lahden puoluekokouksessa järjestetyssä puheenjohtajavaalissa toiseksi, häviten istuvalle puheenjohtajalle, nykyiselle valtiovarainministeri Alexander Stubbille äänin 349–500.
Risikko kertoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja, joissa toivotaan hänen lähtöään kisaan. Niitä on hänen mukaansa tullut jopa enemmän kuin kaksi vuotta sitten.
”Vaalikampanja kaksi vuotta sitten oli hyvä kokemus ja puheenjohtajuus olisi hieno työtehtävä. Mutta olen tyytyväinen nykyiseen tehtävääni varapuhemiehenä. Lisäksi vaakakupissa painaa perhe Seinäjoella. Tyttäreni on 11-vuotias ja tarvitsee läsnäoloani”, Risikko kommentoi.
Risikkoa mukaan pyytäneet ovat vedonneet siihen, että hän edustaisi tavallista ihmistä.
”Monet kokevat, että olen tavallisen ihmisen tulkki. Itsekin koen olevani sellainen.”
Risikko toivoo, että puheenjohtajaa valittaessa kenttäväki katsoisi nykyistä hallituskautta edemmäs.
”Kokoomukselle haetaan nimenomaan puheenjohtajaa. Tämä pitäisi olla kirkkaana mielessä. Ei saisi sortua siihen, että katsottaisiin, missä ministerin postissa kukin ehdokas olisi parhain”, hän toteaa.