Suomen talouden rakennekriisi on Aktian pääekonomistin Anssi Rantalan mukaan osoittautunut huomattavasti odotettua voimakkaammaksi ja pidemmäksi.
Vuoden alkupuoliskolla talous on vielä supistunut, mutta toisella vuosipuoliskolla pankki uskoo kansainvälisen kaupan nopeutumisen lisäävän myös Suomen vientiä.
Ensi vuodeksi Aktia ennustaa 1,3 prosentin talouskasvia. Vientikysyntä vahvistuu maailmantalouden kasvun mukana, ja kotimarkkinoilla tilanne vähitellen vakautuu.
Työmarkkinoille pankki ei kuitenkaan lupaa nopeaa käännettä. Varovainen käänne parempaan ajoittuu vasta selvästi ensi vuodelle, jolloin eläkkeelle jää enemmän ihmisiä kuin työmarkkinoille tulee nuoria ikäluokkia.
Julkistalouden alijäämä kasvaa
Tänä vuonna julkistalouden alijäämä kasvaa, kun BKT:n kasvu painuu nollan alapuolelle. Ensi vuonna alijäämä pienenee sopeutustoimien ansiosta, mutta olisi edelleen 2 prosenttia BKT:stä. Valtion ja kuntien alijäämä olisi noin 4 prosenttia BKT:stä eli noin 8 miljardia euroa.
Julkinen velkaantuminen jatkuu Aktian katsauksen mukaan lähivuosina, ja velka nousee 63 prosenttiin BKT:stä ensi vuonna. Samalla veroaste nousee ensi vuonna 46 prosenttiin. Näin korkeissa lukemissa veroaste on ollut vain 1990-luvun laman jälkeen, Aktia muistuttaa.
Suomen julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi on Aktian mielestä ehdottoman tärkeää, että työmarkkinajärjestöjen valmistelussa oleva eläkeuudistus pidentää työuria riittävästi ja että sote-uudistus tuottaa miljardisäästöt julkisesti rahoitettuihin palveluihin.
– Onnistuessaan nämä uudistukset hoitaisivat merkittävän osan kestävyysvajeesta, pankin katsauksessa painotetaan.
Aktian mukaan olisi suuri riski antaa julkistalouden velkaantua lisää nykyistä vauhtia, ja siksi julkisia menoja pitää lähivuosina määrätietoisesti alentaa.
– Kestävä, talouden kantokykyyn mitoitettu julkinen talous on tärkeä osa yritysten ja yrittäjien vakaata toimintaympäristöä, pankin katsauksessa muistutetaan.