Akava: Nykyisellä palkkaverotasolla Suomeen ei synny uusia työpaikkoja

Akavan toteaa, että nykyisellä palkkaverotasolla Suomeen ei synny työpaikkoja. Toisaalta esitetyt veronalennukset eivät saa romuttaa palveluiden laatua.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK esitti tiistaina kolmen miljardin euron veronalennuksia muun muassa palveluita leikkaamalla. Mahdolliset tuloveronalennukset eivät saa Akavan mielestä johtaa siihen, että julkisten palveluiden laatu romahtaa.

– Koska valtio on ajanut kunnat nostamaan kunnallisveroja, on kuntien tehtävien määrästä käytävä kriittinen keskustelu. Palveluiden laatua ei saa kuitenkaan heikentää entisestään. Kehityksen suunta on käännettävä, kiristyvästä palkkaverotuksesta on päästävä takaisin kevennysten tielle, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.).

Akavan mielestä kaikkein tärkeintä on uusien työpaikkojen luominen.

– Nykyisellä palkkaverotasolla niitä ei synny Suomeen. Verotus ei myöskään kannusta osaajia ahkeroimaan ja innovoimaan uutta työtä. Keskipalkkainen maksaa lisäansiostaan jo puolet veroa, huomauttaa Akavan pääekonomisti Eugen Koev.

Sture Fjäderin mielestä on välttämätöntä, että mahdolliset veronalennukset kohdistetaan kaikkiin palkansaajiin.

– Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan keskituloisten suomalaisten euromääräinen palkkataso on eurooppalaisessa vertailussa alhainen, mutta verotus erittäin kireää. Suomalainen osaaja on siis eurooppalaisittain halpa, mutta hänen ostovoimansa on heikko. Tämä on kestämätön malli uuden kasvun luomiseksi ja työllisyyden parantamiseksi, Fjäder sanoo.

Lue myös: Hyvinvointivaltion pelastusresepti: Rohkeat säästöt ja palkkaverojen reipas alentaminen

Mainos