Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin (kok.) mukaan koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvien rahoitusleikkausten suuruutta on vaikea ymmärtää, kun leikkauksia tehdään monin tavoin koulutuksen eri tasoilla ja tutkimuksessa.
– Valtiovarainministeriö laatii uusia säästölistoja aiempien leikkausten lisäksi, ja suuret säästöt näyttävät väistämättömiltä. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomen hallitus on jo leikannut koulutuksen ja tutkimuksen resursseja. Nyt on uskallettava tehdä arvovalinnat, hän sanoo.
Fjäderin mukaan Akava on ilman muuta sitä mieltä, että uudistuminen ja kehittäminen kuuluvat yhteen rahoituksen turvaamisen kanssa.
– Puhumme koulutuksesta investointina tulevaisuuteen. Jotta investointi olisi kannattava, laatu- ja vaikuttavuustavoitteet on asetettava korkealle. Kilpailemme koko maailman kanssa, joten meidän on haastettava itseämme jatkuvasti pohtimaan, miten tehdään 2030-luvun maailmanluokan osaajat, painottaa Fjäder.
Akava katsoo, että koulutusmenot olisi nähtävä vähintään yhtä välttämättöminä kuin sosiaali- terveydenhuollon menot. Fjäderin mukaan valtionosuuksien leikkaaminen, indeksien jäädyttäminen, yksikköhintojen leikkaaminen, tehtävien ja tavoitteiden lisääminen ilman resursseja sekä suorat rahoitusleikkaukset ovat rapauttaneet kaikki osaltaan tärkeän menestystekijämme rahoituspohjaa.
– Valtion ja hallituksen on nyt otettava vastuu kansakuntamme perustasta ja kansalaisten tasaveroisista sivistyksellisistä oikeuksista. On selvää, että osaamisen perustuva talous ei voi muuta tehdä kuin panostaa koulutukseen ja osaamiseen – kaikenikäisten ja koko ajan. Emme kai tiukan talouden aikana menetä uskoamme tähän kivijalkaan, ihmettelee Fjäder.