Lisäksi koulutuskustannuksista työntekijöille seuraavien veromätkyjen olisi pitänyt jäädä jo historiaan.
Sekä palkansaajien että työnantajien tavoitteena oli, ettei verottaja voi katsoa työnantajan maksamaa koulutusta veronalaiseksi ansiotuloksi ja muistaa koulutusta saaneita palkansaajia veromätkyillä.
Akavan mukaan lopputulos on, ettei vaatimusta kirjata lakiin, vaan niin sanotulla tarkastelulausekkeella kerätään kahden vuoden ajan käytännön kokemuksia ja tietoja ongelmista verohallinnon ohjeistuksen soveltamisesta ja siihen liittyvästä oikeusvarmuudesta.
– Akava jäi siis ainoaksi, jota koulutettavien palkansaajien verokohtelu tosi asiassa huolestuttaa. Tehty ratkaisu tarkoittaa käytännössä sitä, että työnantajien kannattaa kouluttaa mahdollisimman vaatimattoman palkkatason työntekijöitä, jotta ne saavat kolmen koulutuspäivän palkkakustannusten ylimääräisestä verovähennyksestä täyden hyödyn, sanoo johtaja Maria Löfgren Akavasta.
Hänen mielestään tehty lakipaketti jää historiaan päätöksentekokyvyttömyyden aikakauden tyypillisenä tekeleenä.
– Akava oli ainoa, joka piti kiinni keskusjärjestöjen yhdessä tekemästä kirjauksesta, joka koski palkansaajien henkilöverotuksen muutosta. Lisäksi koulutussopimuksen alkuperäinen tarkoitus inhimillisen pääoman kasvattamisesta on nyt hautautunut erilaisten menettelytapojen ja näennäisjärjestelyjen alle, Löfgren sanoo.
Akava ymmärtää, että jo lähes kaksi vuotta virinnyt kiista piti ratkaista ennen mahdollisia työmarkkinaneuvotteluita. Oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole tehdä työelämän kehittämisestä solidaarisuuspolitiikan kauppatavaraa.
Puheenjohtaja Sture Fjäderin (kok.) mukaan Akava ei aio olla jatkuvasti mukana ratkaisuissa, joissa työelämää kehitetään 1900-lukulaisen teollisen yhteiskunnan tarpeisiin.
– Pelkään pahoin, että tällainen menettelytapa jättää hampaankoloon paljon työmarkkinaneuvotteluissa, hän sanoo.