Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin (kok.) mukaan ansiotuloveron kiristäminen, solidaarisuusveron laajentaminen, ylimpien työttömyyskorvausten alentaminen, työmatkavähennysoikeuden kiristäminen, asuntolainojen korkovähennyksen heikennys ja lapsilisien leikkaus käyvät kaikki koulutettujen keskiluokkaisten kukkarolle.
– Verotus leikkaa useimpien koulutettujen palkansaajien tuloja liikaa jo nykyään. Kaikki uudet kiristykset kohdistuvat kipeimmin uusien työpaikkojen luomisessa avainasemassa oleviin ammattilaisiin. He ovat kaukana optiomiljonääreistä ja ansaitsevat palkkansa kovalla työllä. Heidän kurittamisensa ei ole Suomen kansantalouden eikä pienituloistenkaan etu, sanoo Fjäder.
Akava toivoi hallitukselta ratkaisuja, jotka veisivät Suomen nopeasti kohti uutta osaavaa ja innovatiivista kasvutaloutta.
– Valitettavasti juustohöyläajattelu meni jälleen kerran strategisen kasvu- ja työllisyyslinjan edelle, sanoo Akavan pääekonomisti Eugen Koev.
Akava pitää valitettavan lyhytnäköisenä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kohdistuvia mittavia leikkauksia, kuten perusopetuksen laadun parantamiseen kohdennettujen valtionavustusten vähentämistä.
Lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen indeksikorotuksen puolittaminen asettaa korkeakoulut vaikeaan tilanteeseen.
Akava on huolissaan siitä, että rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvä korkeakoulujen sisäänoton kasvattaminen ei kohdennu työvoimatarvealoille sekä siitä, onko sinänsä kannatettavaan oppivelvollisuusiän pidentämiseen varattu riittävästi resursseja.
Akava on sinänsä tyytyväinen kasvupaketin sisältämiin panostuksiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, mutta pitää niitä riittämättöminä sivistyksen ja kasvun vahvistamisen kannalta.
Akava on tyytyväinen sote-ratkaisuun
Akava kuitenkin kiittää hallitusta sunnuntaina tehdystä sote-ratkaisusta. Järjestön mielestä on välttämättömänä, että vastuu perus- ja erikoistason sosiaali- ja terveyspalveluista siirretään samalle järjestäjälle.
Erityisen tärkeää on, että uudistuksessa turvataan työterveyshuollon ja opiskelijaterveydenhuollon nykyjärjestelmien toimintaedellytykset.
– Rahoituslähteiden tulee säilyä edelleen monikanavaisina. Tämä tarkoittaa sitä, että rahoitus tulisi jatkossakin verotuloina, työnantajilta, työntekijöiltä, opiskelijoilta sekä asiakasmaksuina, johtaja Pekka Piispanen sanoo.