Akateemisen näkemyksen mukaan mekaanisilla verotus- ja työllistämisratkaisuilla ei saada kasvua

Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeren ja professori Colin Whitehousen mielestä valtion ja yritysten pitäisi juuri nyt investoida korkeatasoiseen tutkimukseen ja sen tehokkaaseen hyödyntämiseen.

– Suomi yrittää tasapainottaa taloutta lyhyen aikavälin mekaanisilla verotus- ja työllistämisratkaisuilla. Nämä keinot eivät ole riittäviä, vaan kasvu luodaan lisäämällä innovaatioita ja investointeja. Siksi tarvitsemme rohkean kansallisen tutkimus- ja innovaatiovision, joka kantaa yli hallituskausien, Tuula Teeri sanoo.

Useiden kansainvälisten selvitysten mukaan erityisesti Suomi on menettämässä innovaatiokykyään.

Pitkään Suomen Akatemian asiantuntijana toiminut Colin Whitehouse ja Tuula Teeri ovat sitä mieltä, että säilyttääkseen johtavan asemansa innovaatiomaana Suomen on kehitettävä rahoitusjärjestelmä, joka kannustaa suomalaisia yliopistoja aivan kansainväliseen kärkeen.

Lisäksi osaksi valtion rahoitusjärjestelmää olisi sisällytettävä kansainvälinen arviointi siitä, miten yliopistot edistävät yhteiskunnallista kehitystä pitkällä aikavälillä sekä uudistettava yliopistollista koulutustarjontaa siten, että se tukee seuraavan sukupolven elinkeinoelämää ja työllisyyttä.

Teeri ja Whitehouse huomauttavat, että useista maista, muun muassa Britanniasta ja Pohjoismaista saatu tutkimustieto viittaa siihen, että tiivis ja pitkäaikainen yhteistyö yritysten ja yliopistojen välillä on kestävän kasvun avain.

Damvad-konsulttiyhtiön tuoreen selvityksen mukaan Aalto-yliopiston kanssa tutkimusyhteistyötä tekevät yritykset ovat tuottavia, vientipainotteisia ja tietointensiivisiä, ja ne työllistävät keskimääräistä enemmän. Myös tanskalaisen DTU-yliopiston tulokset olivat vastaavia.

– Kykenemme ratkomaan yhteiskunnan suuria haasteita, jos investoimme kansainvälisesti kilpailukykyiseen tutkimukseen sekä jos onnistumme lisäksi yhdistämään yliopistojen ja yritysten osaamisen. Tutkimus luo liiketoimintaa, ja tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa parantaa yritysten liikevaihtoa ja luo uutta työtä, Teeri toteaa.

Whitehousen mukaan kansainvälisillä avainyrityksillä on vahvaa näyttöä merkittävästä ja säännöllisestä yhteistyöstä johtavien yliopistojen kanssa.

– Nyt Aallolla ja muilla yliopistoilla on ratkaiseva tilaisuus syventää yhteistyötä ja rakentaa pitkäjänteisiä strategisia kumppanuuksia sekä suomalaisten että kansainvälisten yritysten kanssa. Näin luomme kasvua talouteen ja työllisyyteen, Whitehouse korostaa.

– Tämä on toiminut hyvin muissa maissa. En näe mitään syytä, miksi se ei toimisi myös Suomessa, Colin Whitehouse jatkaa.

Mainos