Äiti laittoi vauvansa myyntiin – sosiaaliviranomaiset ottivat molemmat lapset huostaan

Brittiäiti laittoi nelikuukautisen vauvansa myyntiin netissä, sillä seurauksella, että sosiaaliviranomaiset ottivat poikavauvan ja hänen toisen lapsensa huostaan.

Sanomalehti Daily Mailin mukaan Bradfordista nainen tarjosi torstaina myytäväksi lastaan 150 000 punnalla eli noin 180 000 eurolla. Poliisi sai lehden mukaan hetkessä satoja soittoja ja jo perjantaina virkavalta sekä sosiaaliviranomaiset olivat naisen ovella.

20-vuotias äiti selitti tekoaan typeräksi pilaksi, ja ettei hänellä todellisuudessa ollut aikomustakaan myydä lastaan. Hän vetosi myös synnytyksen jälkeiseen stressiin, josta hän kärsi myös ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen.

Naisen kaksi lasta ovat nyt sosiaaliviranomaisten ja sukulaisten valvonnassa.

Lehden mukaan Bradfordin sosiaaliviranomaiset joutuivat kaksi vuotta sitten valokeilaan, kun 4-vuotias poika löydettiin kotoaan muumioituneena. Lapsen äiti sai jokin aikaa sitten 15 vuoden vankeustuomion taposta. Tällä kertaa Bradfordin viranomaiset eivät aikailleet toimenpiteissään.

Mainos