Tuore Helsingin yliopiston ja yliopistollisen keskussairaalan tutkimus osoittaa, että toisin kuin on oletettu, pullistuman koko ei sanottavasti vaikuta puhkeamisriskiin.
Aivoverisuonipullistuman eli aivoaneurysman elinaikainen puhkeamisriski vaihtelee poikkeuksellisen paljon sen mukaan, millainen riskitekijöiden kokonaistaakka kantajalla on. Pullistuman koolla ei sen sijaan ole suurta merkitystä puhkeamisriskin kannalta.
Kysymyksessä on ainutlaatuinen tutkimus, sillä siinä aneurysmapotilaita on seurattu koko elinikä. Yleensä tällaiset seurantatutkimukset kestävät 1-5 vuotta.
– Tutkimus on myös poikkeuksellisen kattava. Vastaavia ei ole tehty aikaisemmin muualla kuin Japanissa. On epätodennäköistä, että vastaavanlaista valikoitumatonta ja elinikäistä seurantatutkimusta aneurysmista tullaan koskaan enää tekemään, arvioi dosentti Seppo Juvela.
Nykyiset hoitokäytännöt perustuvat suureksi osaksi aikaisempien lyhyiden seurantatutkimusten tuloksiin. Näiden tutkimusten perusteella on näyttänyt siltä, että pullistuman koko on merkittävin puhkeamisriskiä ennustava tekijä. Tämän mukaisesti pieniä (alle 7 mm) aneurysmia ei useinkaan ole katsottu aiheelliseksi hoitaa, vaikka niidenkin tiedetään puhkeavan ja aiheuttavan aivoverenvuotoja.
Tutkimus osoitti, että noin kolmasosa kaikista aneurysmista ja jopa noin neljäsosa pienistä aneurysmista puhkeaa kantajan elinaikana. Erityisen korkea puhkeamisriski oli tupakoivilla naisilla, joiden aivoverisuonipullistuma oli läpimitaltaan vähintään seitsemän millimetriä.
Yllättävintä tutkijoiden mukaan oli kuitenkin se, että erityisesti miehillä pullistuman koko ei vaikuttanut juuri lainkaan puhkeamisriskiin, vaikka näin on aikaisemmin yleisesti luultu. Lisäksi tupakoimattomilla miehillä puhkeamisriski oli poikkeuksellisen pieni.
– Tämä ei tarkoita, että tupakoimattomien miesten aneurysmat eivät puhkea lainkaan, vaan sitä, että riski on paljon pienempi kuin aiemmin on luultu. Ei siis kenties ole tarpeen lähteä aina hoitamaan vuotamatonta aneurysmaa, jos sellainen löytyy tupakoimattomalta mieheltä, jolla on lisäksi alhainen verenpaine, Juvela selventää.
Syy siihen, miksi aikaisemmat tutkimukset eivät ole havainneet näinkin selviä löydöksiä on siinä, että viimeisen 10-15 vuoden aikana on syntynyt tieteellinen vääristymä, jossa hyvin rajattu tutkijajoukko on määrittänyt suunnan, johon tässä tutkimuksessa on keskitytty.
– Nyt tässä on nähtävissä muutos: luotettaviin väestöpohjaisiin sekä valikoimattomiin aineistoihin perustuvat ja kliinisesti järkeenkäyvät tutkimukset ovat jälleen nosteessa, dosentti Miikka Korja HYKS:n neurokirurgian klinikasta sanoo.
Noin 100 000 suomalaisella arvioidaan olevan aivoverisuonen pullistuma. Suurimmalle osalle siitä ei koskaan koidu mitään haittaa. Silti lähes tuhat suomalaista sairastuu vuosittain ns. lukinkalvonalaiseen aivoverenvuotoon (SAV), joka aiheutuu aivoverisuonipullistuman puhkeamisesta.
Suomessa on vankka perinne aivoaneurysmien esiintyvyyden, riskitekijöiden ja hoidon tutkimuksessa, ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala on yksi aivoaneurysmien johtavista hoitoyksiköistä maailmassa.
Suomessa on aikaisemmin julkaistu muun muassa lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon periytyvyyttä selvittävä maailman suurin kaksostutkimus, suurin seurantatutkimus diabeetikkojen lukinkalvonalaisesta aivoverenvuodosta, laajin tutkimus lukinkalvonalaisesta aivoverenvuodosta selvinneiden elinajanodotteesta sekä laajin väestöpohjainen tutkimus lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon riskitekijöistä.
Tutkimus on julkaistu Stroke-tiedelehdessä.