Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ihmetteli alkuviikosta blogissaan Suomen Atlantti-seuran Mikä Nato on? -raporttia. Kansalaisjärjestön raportin kirjoittajiin kuuluvat puolustusministeriön virkamies ja Nato-edustustossa työskentelevä toinen virkamies.
Jussi Niinistön mukaan ”puolustusministeriön virkamiehiltä (ovat) vaarassa mennä puurot ja vellit sekaisin”.
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) pitää sen sijaan päinvastoin suotavana, että virkamiehet ovat mukana kansalaisjärjestöjen toiminnoissa.
– Eihän kukaan koskaan kyseenalaista sitä, että ympäristövirkamiehet ovat erilaisissa ympäristöjärjestöissä mukana, Carl Haglund toteaa Nykypäivä-lehdessä.
Hänen mukaansa tekijät eivät kysyneet erikseen lupaa, mutta mainitsivat asiasta.
– En katso, että ministerin tulee myöntää lupia asioihin, joita he tekevät vapaa-ajallaan.
Ministerin mukaan mielipiteitä saa olla myös Natosta eikä hän tyrmää niiden esittämistä julkisuudessakaan.
– Se on ihmeellistä, että aina kun puhutaan Natosta, Suomea yritetään viedä jonkin tyyppiseen suljettuun yhteiskuntaan, jossa ei ole oikeutta lausua sellaisia mielipiteitä, jotka eivät tyydytä poliittisia päättäjiä, Haglund ihmettelee.