Valtiovarainministeriön eläkkeelle jäänyt valtiosihteeri Raimo Sailas (sd.) kirjoittaa Helsingin Sanomissa otsikolla Talous saadaan nousuun vain järein toimenpitein.
Sailaksen mielestä ”aika kuluu ja isoja ratkaisuja tarvittaisiin, mutta yhä enemmän piehtaroidaan lillukanvarsissa. Tämä käy kalliiksi isänmaallemme”.
Hänen mukaansa Suomen huono kierre voidaan katkaista ja kilpailukykyä on parannettava runsaasti. Työeläkemaksun alentamisesta saavutettavaa kilpailuetua hänen mukaansa ”ei pidä turmella palkkoja nostamalla. Nimelliskorotusten pitää pysyä lähivuosina nollan pinnassa”.
Myös vuosityöaikojen pidentäminen vahvistaisi hänen mukaansa kilpailukykyä.
”Sekin herättää tietysti vastarintaa, mutta oikotietä onneen ei nyt ole”, Raimo Sailas kirjoittaa.
Hän haluaa uuden hallituksen saavan määrätietoisen otteen kuntauudistukseen ja kuntien velvoitteiden keventämiseen.
”Jos velvoitteita ei vähennetä, nousevat kunnallisveroprosentit lähivuosina runsaasti ja kuntien kyky huolehtia lakisääteisistä tehtävistään rappeutuu”.
”On huolehdittava, ettei palkansaajien tulojen verotus kokonaisuudessaan kiristy vaan mieluummin kevenee. Tätä tavoitetta työeläkemaksun alentaminen ja kuntien menopaineiden lievittäminen tukisivat”, Sailas toteaa.
Entinen valtiosihteeri tahtoo uudelta hallitukselta myös yritystoiminnan toimintaedellytyksiä parantavan ohjelman. Siihen kuuluisivat tehottomien yritystukien ja verohelpotusten karsinta, lupakäsittelyn vauhdittaminen ja investointien vaatimien liikennejärjestelyjen rahoittaminen.
”Seuraavan hallituksen vaativin tehtävä on julkisen menotalouden mitoittaminen realistiseen tuloennusteeseen. Nykyisen kaltaista velkaantumista ei voida jatkaa. Todellisten hyvinvointivaltion puolustajien tulisi huolehtia, että julkisten menojen karsinta tehtäisiin vahvasti tutkimukseen ja tietoon nojautuen, pää kylmänä ja sydän lämpimänä”, Raimo Sailas kirjoittaa.