Syntyikö 1980-luvulla maailman tietoisuuteen iskenyt AIDS-virus todellisuudessa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n Fort Detrickin aselaboratoriossa pyörittämän salaisen ohjelman seurauksena?
Tällaista väitettä levitetään yhä verkossa leviävissä salaliittoteorioissa.
Tarinan juuret ovat kylmän sodan aikaisissa valeuutisissa. Niiden takana oli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB.
– AIDS-disinformaatiokampanja oli yksi Neuvostoliiton menestyneimmistä ja pahamaineisimmista disinformaatio-operaatioista kylmän sodan aikana, Yhdysvaltojen armeijan historian laitoksen tutkija Thomas Boghardt sanoo BBC:lle.
Hänen mukaansa KGB:n poliittiset upseerit käyttivät aikanaan jopa neljänneksen ajastaan niin kutsuttuihin aktiivisiin toimiin.
– Tiedustelu ei merkinnyt vain tiedon keräämistä, vaan myös sen käyttämistä aseena. Eli tiedustelutiedon käyttämistä vaikuttamisoperaatioihin.
Boghardt uskoo yhä elävän AIDS-myytin saaneen alkunsa KGB:n New Yorkin kenttätoimistossa.
Yllättäen ilmestynyt virus nivottiin siellä taitavasti amerikkalaisten instituutioiden kohtaamaan epäluottamukseen ja huhuihin Yhdysvaltojen salatuista aseohjelmista.
AIDS-epidemian kytkeminen amerikkalaistiedustelun toimintaan ei ollut ensimmäinen onnistuneesti CIA:han liitetty salaliittoteoria.
Neuvostoliiton tiedustelukoneisto alkoi ruokkia väitteitä CIA:n kytköksistä Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedyn murhaan vain viikkoja tapahtumien jälkeen.
Myöhemmin on selvinnyt, että Neuvostoliitto rahoitti jopa salassa aiheesta Yhdysvalloissa vuosia murhan jälkeen julkaistun kirjan.
Kulttuurieroja
Monet disinformaatiokampanjat olivat aikalaisten mukaan epäuskottavia ja menivät mönkään.
Onnistuneissa tarinoissa fiktioon sotkettiin mukaan faktoja. Myös jo ennestään olemassa olevien salaliittoteorioiden hyödyntäminen toimi.
Britannian kohdalla Neuvostoliitto sai apua brittitiedustelu MI6:n kaksoisagentilta Kim Philbyltä.
– Hän neuvoi, miten se tehtiin, entinen KGB-kenraali ja Philbyn kollega Oleg Kalugin toteaa.
Hänen mukaansa brittiagentti auttoi neuvostotiedustelua ymmärtämään, mikä toimisi ja mikä taas ”kuulostaisi liian neuvostoliittolaiselta” ajattelulta.
Operaatioissa hyödynnettiin neuvostoagenttien anastamia aitoja asiakirjoja, joiden merkitystä muutettiin lisäämällä niihin joitakin väärennettyjä kappaleita
Yhdysvallat otti toiminnan niin vakavasti, että se perusti 1980 luvulla ”Aktiivisten toimien työryhmän”. Sen tehtävänä oli taistella KGB:n vyöryttämää infosotaa vastaan. Aseena oli totuus.
– Ainoa tapa taistella aktiivisia toimia vastaan, on iskeä takaisin totuudella, ryhmässä aikanaan työskennellyt FBI-agentti David Major sanoo.
Ryhmä pyrki tunnistamaan valeuutisia ja kertomaan niiden todellisesta lähteestä medialle.
Huhu Intiasta
Valeuutisten vastustajien työ oli haastavaa. Esimerkiksi AIDS-tarina istutettiin ensimmäisenä KGB:n salaa rahoittamaan pieneen lehteen Intiassa.
Heinäkuussa 1983 julkaistussa jutussa varoitettiin, kuinka AIDS voisi levitä Intiaan ja kerrottiin sen olevan peräisin amerikkalaisten kokeista. Artikkelissa siteerattiin ”nimettömänä pysyttelevää amerikkalaistiedemiestä”, joka liitti viruksen Fort Detrickin laitokseen.
Aluksi uutiseen ei tarttunut kukaan. Neuvostoliiton media alkoi kuitenkin levittää sitä toden teolla vuonna 1985. Se siteerasi intialaisia lähteitä. Näin ei voitu väittää, että uutinen olisi neuvostokeksintö.
Vaikuttaja-agentteja
KGB:n infosota perustui vahvasti ”vaikuttaja-agenttien” värväämiselle. Tiedon levittäjät olivat neuvostotiedustelulle liki yhtä tärkeitä kuin sen lähteet.
– Neuvostoblokin maiden tiedustelupalvelut olivat varsin taitavia luomaan suhteita esimerkiksi toimittajiin tai intellektuelleihin. Heitä käytettiin joskus tietoisesti ja joskus tiedostamattaan vuodettujen tarinoiden tai valeuutisten julkaisemiseen, Lontoon King’s Collegen professori Thomas Rid kertoo.
Toisinaan KGB postitti itselleen edullisia asiakirjoja medialle nimettömästi.
Thomas Boghardtin mukaan kylmän sodan taktiikat eivät kadonneet Neuvostoliiton romahduksen myötä.
– Neuvostoliiton tiedustelu säilyi käytännössä ennallaan sekä rakenteensa että tavoitteidensa puolesta – myös aktiiviset toimet kuuluvat tähän.
Thomas Rid huomauttaa nykyteknologian parantaneen mahdollisuuksia hyödyntää vanhoja vaikuttamistaktiikoita.
– Internetin hidas tuleminen 1990-luvulla merkitsi luonnollista siirtymistä sen käyttöön kanavana, joka teki nimettömästä vuotamisesta ja tiedon jakamisesta kansalle helpompaa.
Professori Ridin mukaan kylmän sodan ajan pikkutarkat, yksittäisten agenttien suorittamat asiakirjaväärennökset ja vakoojataitoihin perustuvat operaatiot ovat nykymaailmassa muuttuneet teollisen mittakaavan hakkeroinniksi ja massiivisten tietomäärien julkaisemiseksi verkossa.
