Juhani Aakko tutki väitöskirjassaan, kuinka ympäristö, ravinto ja äidin mikrobisto vaikuttavat suoliston mikrobiston kehittymiseen varhaislapsuudessa.
– Äidin mikrobistolla on osoitettu vaikuttavan merkittävästi lapsen suolistomikrobiston kehitykseen. Tutkimustulokseni osoittavat, että sikiö saattaa altistua äidin mikrobeille tai mikrobien osille jo kohdussa. Syntymän jälkeen mikrobiston kehitykseen vaikuttavat muun muassa ravitsemus ja ympäristö, Aakko kertoo väitöstiedotteessaan.
Imeväisellä äidinmaito toimii pääasiallisena mikrobien ja muita mikrobistoa muokkaavien tekijöiden, kuten äidinmaidon oligosakkaridien, lähteenä.
– Äidinmaidon mikrobiston koostumus sekä oligosakkaridipitoisuudet ovat vahvasti yksilöllisiä ja väitöskirjassani osoitin, että niiden välillä on yhteys, Aakko sanoo.
Suoliston mikrobiston kehityksen häiriöiden on todettu olevan yhteydessä lukuisiin immuunivälitteisiin sairauksiin, kuten tulehduksellisiin suolistosairauksiin, atopiaan, allergioihin ja liikalihavuuteen
– Suolistomikrobiston kehittymisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen voi mahdollistaa mikrobiston muokkauksen sen kehityksen eri vaiheissa ja tarjota uusia toimivia ratkaisuja näiden sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon tulevaisuudessa, Aakko sanoo.
FM Juhani Aakon väitöskirja New Insights into Human Gut Microbiota Development in Early Infancy: Influence of Diet, Environment and Mother’s Microbiota tarkastetaan maanantaina 12. joulukuuta Turun yliopistossa.