Äidin raskaudenaikainen verenpaineen nousu ja siihen liittyvät sairaudet kuten raskausmyrkytys liittyvät noin 10 prosenttiin kaikista raskauksista. Ne voivat vaikuttaa vauvan kehitykseen kohdussa ja syntymän jälkeen.
Kohonneesta verenpaineesta raskausaikana kärsineiden äitien lapset raportoivat enemmän masennusoireista, sairastuivat useammin mielenterveyshäiriöihin aikuisina ja menestyivät heikommin kognitiivista päättelysuoriutumista kartoittavissa testeissä kuin ikätoverinsa, joiden äitien verenpaine oli ollut normaali.
Soile Tuovisen mukaan äidin raskauteen liittyvä kohonnut verenpaine oli yhteydessä myös kognitiivisen päättelysuoriutumisen heikkenemiseen varhaisaikuisuudesta noin 70-vuoden ikään sekä tässä iässä usein esiintyviin muisti- ja toiminnanohjausvaikeuksiin.
– Esikoislapset ja he, joiden lapsuuden sosioekonominen asema oli korkea, erottuivat erityisinä riskiryhminä äidin raskaudenaikaisen kohonneen verenpaineen vaikutuksille. Toisaalta miehillä riski näille vaikutuksille oli osin pienentynyt, Tuovinen kertoo väitöstiedotteessaan.
Tulokset ovat merkittäviä mielenterveyshäiriöiden vakavuuden ja pitkäkestoisuuden vuoksi. Erot päättelysuoriutumisessa voivat merkittävästi vaikuttaa elämänlaatuun, muun muassa työssä suoriutumiseen ja terveyteen.
– Tulokset osoittavat, että taipumus mielenterveysongelmien puhkeamiseen, heikompaan päättelysuoriutumiseen ja päättelysuoriutumisen heikkenemiseen ikääntyessä saattaa juontua kasvuolosuhteista sikiöaikana, jolloin aivojen kasvu ja kehittyminen ovat kiihkeimmillään, Tuovinen sanoo.
Löydökset korostavat äidin raskauteen liittyvän kohonneen verenpaineen ja siihen liittyvien sairauksien ennaltaehkäisyn merkitystä lapsen kehityksen kannalta. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää myös ennaltaehkäisevien interventioiden suunnittelussa lapsien ja perheiden tukemiseksi.
PsM Soile Tuovisen väitöskirja Maternal hypertensive disorders during pregnancy and the mental health and cognitive functioning of the adult offspring: the Helsinki Birth Cohort Study tarkastetaan Helsingin yliopistossa lauantaina 29. marraskuuta.