Sen sijaan masennus ja ahdistuneisuus eivät näytä lisäävän nuorten alkoholinkäyttöä.
Tutkimuksessa selvitettiin psykososiaalisten ongelmien yhteyttä alkoholinkäyttöön 13–18-vuotiailla, ja siihen osallistui 4074 kuopiolaista nuorta.
Tulosten perusteella myös tupakointi ja keskittymisvaikeudet lisäävät alkoholinkäytön todennäköisyyttä. Lisäksi tytöillä kuukautisten varhainen alkamisikä ja vanhempien avioero ovat yhteydessä alkoholinkäyttöön. Tutkimuksen mukaan aggressiivinen käytös oli tytöillä yleisempää kuin pojilla, mitä ei aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa ole havaittu.
Itä-Suomen yliopiston nuorisopsykiatrian professorin ja Kuopion yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian ylilääkärin Eila Laukkasen mukaan tutkimus herättää pohdintoja mahdollisesta tyttöjen käytöksen muuttumisesta ja haavoittumisherkkyydestä nuoruusiän kehityskuohunnan aikana.
Kaikista tutkimukseen osallistuneista 60 prosenttia ja jo 15-vuotiaistakin yli puolet käytti alkoholia. Alkoholinkäytössä ei ollut suuria eroja tyttöjen ja poikien välillä.
– Alkoholia käyttävien nuorten osuus ei ole aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna kasvanut, mutta heistä monet juovat alkoholia paljon, jopa riskikulutuksen rajat ylittäviä määriä, Laukkanen toteaa.
Nuorena aloitettu alkoholinkäyttö voi lisätä monien mielenterveysongelmien ja alkoholiriippuvuuden todennäköisyyttä ja haitata myös aivojen kehitystä.
Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston, Kuopion yliopistollisen sairaalan, Tampereen yliopiston ja Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteistyönä. Tulokset julkaistiin Journal of Adolescence -tiedelehdessä.