Afrikkalainen sikarutto pysäytti sianlihan viennin EU:sta Venäjälle

Liettuassa kahdessa villisiassa viikko sitten todettu afrikkalainen sikarutto on pysäyttänyt sianlihan ja elävien sikojen viennin EU:sta Venäjälle.

Evira kertoo, että EU-komissiolta saadun tiedon mukaan komission ja Venäjän viranomaisen välisissä neuvotteluissa ei ole päästy ratkaisuun.

Evira sai asiasta tiedon torstai-iltana. Eläinlääkintötodistusten myöntäminen sianlihalle ja raakalihavalmisteille sekä eläville sioille on siten kielletty koko EU:sta.

Venäjän viranomaisten mukaan tuontikielto on voimassa niin kauan, kunnes EU esittää Venäjän hyväksymät takuut epidemian rajaamisesta ja sianlihan toimitusten turvallisuudesta muilta alueilta.

Venäjän viranomainen ei hyväksy viime maanantain jälkeen EU:n alueella sianlihalle myönnettyjä eläinlääkintötodistuksia.

Mainos