Afganistanissa aloitettiin musiikkikilpailu AfghanStar vuonna 2005. Radio Free Europe kertoo, että vain miehet ovat toistaiseksi voittaneet sen.
Tänä vuonna talenttikisan 18-vuotias Zalola Hashimi haluaa olla ensimmäinen naisvoittaja ja tulla ammattimaiseksi laulajaksi.
Hänen kerrotaan saaneen seksistisiä loukkauksia ja vakavia uhkauksia.
– Ihmisemme, erityisesti Nangarharissa, ovat kovilla sodan takia. Erityisesti naiset ja tytöt eivät kykene elämään kuten haluaisivat eivätkä voi tavoitella unelmaansa tai haluamaansa ammattia, Zalola Hashimi sanoo.
– Se johtuu kokonaan turvattomuudesta.
Hashimin äidin kerrotaan puolustavan tyttärensä uravalintaa kiihkeästi.
– Niin kauan kuin olen täällä, ei kukaan voi pysäyttää häntä. Kukaan ei voi pysäyttää häntä pyrkimästä laulajan uralle, äiti sanoo RFERL:lle.