Afgaanit riemuitsevat USA:n viime viikolla pudottamasta jättipommista.
Yhdysvaltain asevoimat pudotti viime torstaina Afganistaniin GBU-43/B MOAB -pommin (Massive Ordnance Air Blast Bomb tai epävirallisesti Mother of All Bombs).
Maalina olivat ISIS-terroristien tunnelit Nangarharin maakunnassa Afganistanissa.
– Hyökkäys onnistui, ja me kaikki olemme onnellisia, koska vältyimme siviilitappioilta, kertoo Foreign Policyn haastattelema maakuntaneuvoston sihteeri Zabiullah Zmarai.
Zmarain mukaan Shinwarin, Charigamin ja Kotin alueiden heimot ottivat häneen yhteyttä ylistääkseen jättipommia.
– Isis oli suuri uhka Nangarharin asukkaille. Ihmiset ovat helpottuneita siitä, että jihadistit tapettiin.
Bati Kotin alueen imaami Malawi Subhanullah on hyvin innoissaan onnistuneesta hyökkäyksestä.
– Yhdysvallat kitki Isisin juurineen tältä alueelta, Subhanullah toteaa.
Subhanullahin mukaan hänen yhteisönsä on tyytyväinen lopputulokseen.
International Crisis Group -tutkimuslaitoksessa työskentelevän Timor Sharan pitää hyökkäystä kuitenkin suhteettomana.
Sharanin mukaan kyseessä oli presidentti Donald Trumpin hallinnon voimannäytös.
– Tarkoituksena oli lähettää selvä viesti alueellisille toimijoille, kuten Venäjälle ja Pohjois-Korealle, ja kertoa, että Yhdysvallat on valmis toimimaan ja käyttämään tarpeellista voimaa, Sharan sanoo.
Zmarai on Sharanin kanssa samaa mieltä, mutta on silti erittäin ilahtunut.
– Amerikka haluaa näyttää voimaansa Pakistanille ja Venäjälle. USA varoittaa Venäjää varustamasta Talibania, Zmarai toteaa.