Tuorein esimerkki missiodemokraattien röyhkeydestä on naisille vaadittu rajoittamaton aborttioikeus. Vastoin tieteellisiä tosiasioita ja tervettä järkeä raskauden lopettamista lähestytään kuin kohdussa ei olisikaan uuden ihmisyksilön alku, vaan naisen kehon liitännäinen osa. Ihmiselämän haavoittuvaisimman muodon – naisen kohdussa elävän sikiön – suojelijat leimataan patavanhoillisiksi naisten sortajiksi.
Sikiön oikeuksien täydellinen unohtaminen on hyvin erikoista, koska intersektionaaliset ja muutkin feministit kertovat aina edustavansa heikoimman osapuolen etua. Miksi abortoitava sikiö ei näyttäydy heille avuttomana uhrina, jonka olemassaolon oikeutusta tulee puolustaa?
Yhtä kummallista on aborttihuuman poliittinen suosio. Liput liehuen naisjärjestöt ja niitä myötäilevät demokraatit turvaavat aborttiklinikoita vapauden temppeleinä. Oikeus lopettaa alkava ihmiselämä halutaan jättää henkilökohtaiseksi asiaksi. Tässä kiteytyy aikamme feministinen dogmi: Naisen rajoittamaton vapaus on kaiken mitta.
Abortissa on kolme osapuolta
Kiistattomat biologiset faktat osoittavat, että abortissa on kolme osapuolta: Munasolun antanut nainen, siittiön antanut mies ja näiden yhtymisestä alkunsa saanut uuden ainutkertaisen ihmisyksilön sikiö. Jos halutaan kunnioittaa tosiasioita, alkaneen elämän lopettamista on harkittava kaikkien osapuolien, ei ainoastaan naisen kannalta. Lisäksi on otettava huomioon neljäs osapuoli lääkäri, joka joutuu lopettamaan sikiön elämän, vaikka häntä sitoo Hippokrateen vala.
Oikeusvaltion kannalta on paha virhe nähdä abortti vain naisen perusoikeutena. Liberaali tasavaltainen kansanvalta nimenomaan on tasapainoista kompromissien hakua, ei yksipuolista etujen ja oikeuksien ulosmittaamista. Valistunut terve järki kykenee ottamaan huomioon kaikkien osapuolten oikeudet ja löytämään viisaan keskitien ratkaisun myös aborttikysymykseen.
Raiskaus, insesti ja terveydelliset syyt puoltavat aina abortin mahdollisuutta, mutta entä sosiaaliset perusteet tai vapaa valinta ilman perusteita? Täytyy olla sydämensä paaduttanut bolsevikki, jos sikiön elämän lopettaminen ei herätä eettisiä kysymyksiä teon oikeutuksesta.
On myös hyvin hämäävää puhua raskauden keskeytyksestä, sillä lopetettu ja kohdusta huuhdeltu sikiö ei voi enää koskaan jatkaa elämäänsä. Abortissa ei paineta pause- vaan end-nappulaa.
Sikiön oikeus elämään
Yhdysvalloissa keskustelu abortista on hakenut ja hakee tasapainoa pro life ja pro choice näkökulmien kesken. Milloin alkaa sikiön oikeus elämään ja milloin loppuu naisen oikeus valita, synnyttääkö vai lopettaako raskaus?
Käytännössä tämä tarkoittaa keskustelua raskausviikkorajoista. Korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Robertsin vaille kannatusta jäänyt kompromissiesitys haki ratkaisua 15 viikon rajasta. Jos kysymys on valinnasta, tuon ajan pitäisi riittää, hän argumentoi hyvin perustein. Yleistä aborttioikeutta puolustaneille liberaaleille tämä ei käynyt, eikä liioin osavaltiokohtaisen aborttisääntelyn vapauttamista kannattaneille konservatiiveille. Asiasta tiedotettaessa äärilaitojen argumentit varastivat show’n kaikissa medioissa – myös Suomen johtavissa lehdissä ja uutiskanavissa.
Mutta liossa oli toki enemmän. Yhdysvaltojen perustuslaissa ei ole pohjaa aborttioikeuden määrittelylle. Viisi vuosikymmentä voimassa ollut, liberaalin vasemmiston ajama perustuslain tulkinta yleisestä aborttioikeudesta olikin de facto lainsäädäntöä ja siten rikkoi vallan kolmijakoa. Nyt aborttikysymys palasi Yhdysvaltojen demokraattiseen prosessiin ja kongressissa alettiin heti hakea kompromissia liittovaltion lakiehdotukseksi, mahdollisesti juuri 15 viikon tai 20 viikon raskausviikkorajasta.
Jos, kuten hyvin mahdollista on, puoluerajat ylittävää kompromissia ei löydy, oikeus aborttiin jää osavaltioiden säädeltäväksi. Onko tämä jotenkin vastoin perustuslaillista liberaalia demokratiaa? No ei todellakaan, pikemminkin päinvastoin, koska tällöinhän yhteen kaikkein herkimpään elämän ja kuoleman arvokysymykseen haetaan ratkaisu niiden arvojen mukaan, jotka kussakin osavaltiossa ovat vallalla. Vaikka itse kannatan sovittelevaa keskitien ratkaisua, minun tulee ymmärtää, että muutkin ratkaisut voivat olla eettisesti perusteltuja. Yhdysvaltojen kaltaisessa suuressa liittovaltiossa ylhäältä pakotettu arvoyhtenäisyys nostaa vastarintaa ja johtaa kulttuurisotiin.
Ajallisesti rajoittamaton abortti voi olla laillistettu surma
Suomalaisessa tiedonvälityksessä on kokonaan jäänyt paitsioon amerikkalaisen aborttioikeuden tosiasiallinen ja osavaltiokohtaisesti vaihteleva sisältö. Monissa demokraattienemmistöisissä osavaltioissa kuten Vermontissa, New Jerseyssä, Coloradossa, Uudessa Meksikossa ja Oregonissa, voimassa olevat lainsäädännöt ja käytännöt antavat naiselle oikeuden teettää abortti koko raskauden ajan. Eri osavaltioiden tiedot löytyvät tämän linkin takaa Politicon kokoamasta interaktiivisesta kartasta.
Joidenkin mielestä rajoittamaton aborttioikeus on ihanan vapautunutta, minun mielestäni kammottavan julmaa. Tiedossahan on, että jo 22-viikkoinen sikiö voi keskosena selviytyä hengissä, joten viimeistään siitä eteenpäin hänen elämänsä lopettaminen on tosiasiallinen ihmisen surma.
Mistä kertoo se, että huomattavat länsimaiset valtiojohtajat Ranskan presidentti Emmanuel Macronista Britannian pääministeri Boris Johnsoniin kommentoivat Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä paheksuvasti, koska he halusivat puolustaa naisen oikeutta aborttiin, mutta eivät olleet lainkaan huolissaan elinkelpoisten sikiöiden oikeudesta elämään?
Onko lännestä tullut naisten Sparta?
Ajavatko naisjärjestöt rajoittamatonta aborttioikeutta?
Feministisiksi ryhtyneiltä naisjärjestöiltä ei enää voi odottaa lasten ja heikkojen suojelua. Pidän silti yllätyksenä, että esimerkiksi Kokoomusnaisten ja Suomen naisjärjestöjen keskusliiton mielestä ”kaikenlainen aborttioikeuden rajoittaminen” uhkaa naisten ihmisoikeuksien toteutumista. Ei sanaakaan sikiöiden oikeudesta elämään. Abortin eettisiä kysymyksiä ei edes mainita. Ovatko heidän maailmassaan olemassa vain naisen vapaus ja naisen oikeus?
Aiemmin naisjärjestöt tunnettiin siitä, että ne olivat lasten ja heikoimpien asialla, nyt asetelma on kääntynyt nurinniskoin. Kun abortin perusteita ja viikkorajoista ei mainita mitään, syntyy käsitys, että suomalaisten naisjärjestöjen tavoitteena on naisen rajoittamaton oikeus lopetuttaa sikiön elämä niin kauan kuin ihmisen alku pitää majaansa hänen kohdussaan.
Toivottavasti hämäräksi jätetty kanta on tosiasiassa lievempi. Nykyään Suomessa sosiaalisesti perustellun abortin raja on asetettu 12 viikon kohdalle. En näe tarvetta siirtää sitä myöhemmäksi. Äidin tai sikiön terveydelliset syyt ovat tietysti oma lukunsa.
Kommunistimaissa abortteja tehdään ”vapautuneesti”
Aborttihuumassa Helsingin Sanomat riensi kertomaan, kuinka Kiinassa abortteja tehdään paljon ja ”vapautuneesti”, Vietnamissa vielä sitäkin enemmän.
Kommunistimaistako mallia meillekin? Miksipäs ei, ihmiselämän alkujahan ne vain ovat, kaikki samanlaisia, joten huuhdotaan pois, jos äitiys ei nyt sovi suunnitelmiin.
Paatunut ja karkea antihumanismi sopii hyvin kollektivistiseen kommunismiin, jossa yksilön arvoa ja ihmiselämän pyhyyttä ei tunnusteta, mutta miksi ihmeessä aborttihuuma on vallannut myös liberaalin lännen? Eikö alkavan ihmiselämän kunnioittaminen ja suojelu aivan luonnostaan kuulu sivistyneen länsimaisen ihmisen humanistisiin asenteisiin?
Ajatelkaamme vain naista, joka on raskaana. Kuka tahansa meistä haluaa heti suojella häntä, koska hän on ”siunatussa tilassa”, kantaa uuden ihmiselämän alkua sisällään. Olenko minä jo toivottoman vanhanaikainen, kun pidän tätä spontaania tunnetta terveen ihmisyyden merkkinä?
Ilmeisesti olen. Tiedostava kolumnisti antaa ymmärtää, että syyllisyydentunteiden vatvominen on turhaa, koska vapautuneelle nykynaiselle abortti on ”ennen kaikkea terveydenhuoltoa”.
Aborttihuuman pimeässä ytimessä sikiön elämän lopettaminen on kuin hiusten leikkuu tai harmittoman kasvaimen poisto. Pikkujuttu ja sitten elämä taas jatkuu esteettömän vapauden tilassa.
Naisen erityisintressistä on tullut yleisen intressin määrittelijä
Aborttihuuman maailmanennätys nähtiin kuitenkin Euroopan parlamentissa. On melkein käsittämätöntä, että europarlamentaarikkojen valtaenemmistö antoi tukensa sellaiselle päätöslauselmalle, joka ottaa kantaa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tekemään perustuslain tulkintaan ja vaatii kongressia säätämään lain, joka turvaisi aborttioikeuden.
Onko todella eurooppalaisten arvojen mukaista pitää naisen oikeutta lopettaa sikiön elämä niin pyhänä, että sen vuoksi voidaan kansanvallan nimissä antaa kansanvaltaa loukkaavia päätöslauselmia?
Feministisessä vallantahdossa naisen erityisintressistä on tullut yleisen intressin määrittelijä. Asioita on opittu ajattelemaan ensisijaisesti naisen kannalta ikään kuin tällainen yksipuolisuus olisi hyve. Juuri tämä vääristymä on naisasia-aatteen ikävintä vaikutusta.
Sama vaikutus uhkaa liberaalia demokratiaa myös positiivisen diskriminaation ja kiintiöiden muodossa. Tasa-arvoisen reilun kilpailun ja kykyjen mittaamisen sijasta naisille halutaan antaa tasoitusta, hyvitystä ja etuoikeuksia.
Paluu tasa-arvoon on mahdollinen
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vahva tulkinta lupaa hyvää. Vihdoinkin lännen johtavan liittovaltion perustuslakia tulkitaan klassisen liberalismin periaatteiden mukaisesti sotkematta työhön muita missioita.
Pidän hyvin mahdollisena ja toivottavana, että korkein oikeus jatkossa puuttuu juuri positiiviseen diskriminaatioon, jota etnisen diversiteetin edistämiseksi sovelletaan esimerkiksi yliopistojen opiskelijavalinnoissa niin, että akateemisissa testeissä huonommin pärjääviä suositaan sosiaalisin ja etnisin perustein, jolloin paremmin pärjääviä syrjitään. Esimerkiksi Harvardin yliopiston valinnoissa mustaihoisilta ja valkoihoisilta on vaadittu matalampia testituloksia kuin aasialaistaustaisilta, jotka ovat siis ”liian hyviä” päästäkseen sisään.
Olisi tärkeää, että läntistä maailmaa johtava liberaali demokratia palaisi myös tässä asiassa johdonmukaisen tasa-arvon kannalle. Sen jälkeen voitaisiin Suomessakin avata keskustelua positiivisen diskriminaation poistamiseksi omasta lainsäädännöstämme. Tasa-arvosta ei pidä poiketa kenenkään eduksi.
