Kun aloitin maajussin urani, myyntimiesvuosieni jälkeen tunsin olevani vapaa kuin taivaan lintu. Olin ylpeä siitä, että olin suomalainen maajussi, monitaitoinen luonnosta elävä yrittäjä.
Vapaus ei tarkoittanut vapaata aikaa, vaan oman itsensä herrana olemista ja luonnon symbioosia pellolla ja sikalassa. Työ oli palkitsevaa ja motivoivaa, siitä sai jopa leivän.
Työ oli paikoin hyvin fyysistä ja hauis pysyi timminä. Peltopinta-ala kasvi kymmenkertaiseksi ja sikojen määrä lisääntyi.
Vaikka sikoja oli enemmän, hoitotyöhön vapautui enemmän aikaa, kun tekniikkaa kehittyi. Viimeisinä vuosina esimerkiksi antibiootteja ei tarvittu ollenkaan ja hyvinvoivat vilkkaat possut kasvoivat hyvin. Tilallani kävi joskus myös koululaisia tutustumassa pahnoilla rötkötteleviin emakoihin tai vilistäviin porsaisiin.
Aloitin possujen suoramyynnin kauppoihin 1992. Kauppa kävi, vaikka somesta ei ollut tietoakaan. Kun tuottaja toi kasvot lihalle, asiakkaiden luottamus lisääntyi. Monen einekset ostoskärryissä vaihtuivat tuoreeseen sianlihaan.
Kasvinviljelyä teimme laajassa mittakaavassa, ja kasvivalikoima oli monipuolinen valkosipulista tattariin. Urakoimme muille tiloille viimeiset kymmenen vuotta 1 500 tuntia kesässä tehden monenlaisia rahtihommia.
Viimeiset vuodet 2010-luvulla olivat raskaita, kun byrokratia paheni ja tulot hiipuivat.
Päätin vaihtaa traktorit kynään ja kameraan. Mitta tuli vain täyteen kun burnout kolkutteli mieltä. Tilanne on sen jälkeen ankeutunut rankasti erilaisista ulkopuolisista syistä.
Tämä yhteiskunta ei nouse jaloilleen kuin työtä kunnioittamalla. Suomalaisella tehokkaalla perhemaataloudella olisi loistava tulevaisuus, jos niin haluttaisiin.
Maatalouden tilanne on kuitenkin päinvastainen: ääriliikkeiden vihanpidon propagandaa elinkeinoa vastaan lietsotaan jopa verovaroin.
Muistan Atlas Saarikosken radiokolumnin Yle Puheessa muutaman vuoden takaa. Retoriikka oli vihaista puhetta. Muutoinkin murhaajiksi nimittely on julkisessa mediassa täysin sallittua, jos se kohdistuu maajusseihin.
Olisi vaikea kuvitella tuollaisen olevan mitään muuta väestöryhmää kohtaan hyväksyttyä. Julkisen sanan neuvosto ei edes reagoinut kanteluun. Poliitikoilta ei löydy munaa puolustaa yhteiskunnan yksinäisiä.
Miksi Ranskassa ja Italiassa ei pilkata ja ivata ruuan tuottajia? Siellä ruokaa kunnioitetaan, koska ihmiset eivät ole vieraantuneet maaseudusta niin kuin Suomessa.
Ranskassa ja Italiassa osataan kertoa maataloudesta. Pedagogisilla maatiloilla, social farmseilla näytetään, mistä maito tulee, miten lihaa tuotetaan ja miten vilja muuttuu leiväksi.
Samalla koululaisille ja opiskelijoille kerrotaan maatilan tarinaa. Keskiverto milanolainenkin tietää, minkälaista rehua lehmä syö tuottaessaan Parmesaniin maitoa, tai mitä tarkoittaa ilmakuivattu liha.
Maaseutu tarvitsee informaatiota keskittynyttä propagandaa vastaan ja tietoa vääristyneiden luulojen tilalle.
Suomalainen ruoka tarvitsee farmaria edelleen. Luulisi jokaisen sen verran ymmärtävän.
Hannu Koivisto on vapaa toimittaja Kurikasta.